Psykon vastaanotolla: Muutokset ympäristössä muovaavat identiteettiä vielä pitkään

Psykologian opintojeni myötä olen käsittänyt, että aikuisena identiteetti ei muovaudu yhtä paljon kuin nuorena. Myllerrys ei kuitenkaan rajoitu vain teinivuosiin, vaan jatkuu myös varhaisaikuisuuteen. Arjessa tämä näkyy yliopistovertaisten kanssa käydyissä keskusteluissa, joissa edelleen pohditaan omia arvoja, minäkuvaa, uratavoitteita ja perhetoiveita ilman, että omaan suhtautumiseen keksittäisiin vielä tyydyttävää vastausta.

Ilmiö on nähtävästi sidoksissa nykyajan pitkittyneen nuoruuden kanssa. Kun isovanhemmillamme elämän suuret raamittajat, kuten perhe ja työ, ovat olleet kaksikymppisenä suunnilleen selviä, meidän sukupolvellamme lykkääntyy niihin liittyvä päätöksenteko ja vakiintuminen. Ympäristön vakaus tai vaihtelevuus tuntuukin vaikuttavan keskeisesti identiteetin pysyvyyteen.

Muutokset ympäristössä haastavat käsitystä itsestä. Uusien toimintamallien haltuunotto esimerkiksi töissä tai harrastuksissa koettelee käsitystä omasta pystyvyydestä, joka voidaan nähdä olennaiseksi osaksi identiteettiä. Samalla kokemus siitä, mitä ainakin osaa, voi lujittua, ja toisaalta tärkeitä toiveita siitä, missä haluaisi vielä kehittyä, voi muodostua. Puolestaan kokemus vuorovaikutuksesta muiden kanssa viestii itselle siitä millainen tyyppi on, ja sosiaalisen piirin vaihtuessa tämä voi muuttua.

Suuria muutoksia ympäristössä on edessä niin fukseilla kuin pian valmistuvillakin. Voi kuitenkin olla, että vastaus kysymykseen ”Kuka minä olen?” ei muutu suhteellisen vakaaksi edes pitkittyneen nuoruuden muuttuessa aikuisuudeksi. Koska työurien on ennustettu vaihtelevan yhä enemmän, identiteetti voi kokea aiempia sukupolvia enemmän muutoksia myös pitkällä aikuisuudessa.

Tsempit kaikille alkavana vuonna uusiin ympäristöihin sopeutuville!

Palstalla kirjoittaa psykologian opiskelija.

Teksti ja kuva: Emma Stickler