Minä, lifestyle ja ympäristökriisi
En ole koskaan innostunut mistään lifestyle-otsikon alle mahtuvasta. Olen aina ollut äärimmäisen huono kotoilija, ja vaatekaappini ansaitsisi konmarittajien mielestä jonkinlaisen pahojen henkien poismanauksen. En ole kehittänyt eteiseen aamulähtöjä helpottavia systeemejä enkä tuunaillut ekologisia vahaliinoja ruuantähteiden suojaksi. Lifestyle on ollut minulle se, mikä muodostuu täyteen ahdetun kalenterin ja ylisuorittamisen residuaalina – siis muovimatto, liian pieni pyykkikori ja aivan liian paljon ruokahävikkiä.
Luotsaamani Kompleksi-lehden vuoden ensimmäisessä numerossa teemana on ympäristö. Tätä tekstiä kirjoittaessani en vielä laisinkaan tiedä, millaisista kulmista psykologian opiskelijat lähtevät tutkimaan kyseistä teemaa. Psykologi voi tutkia ympäristöä hyvin monenlaisista näkökulmista käsin.
Mielestäni ehkä polttavin psykologiaa ja lifestyle-skeneä leikkaava kysymys on se, millaiseen elämäntyyliin meidän kannattaisi ympäristökriisin aikakaudella alkaa totuttelemaan ja millaisesta elämästä haaveilemaan. Millainen lifestyle meitä odottaa siinä vaiheessa, kun ilmaston lämpeneminen ja muut ekologiset ongelmat sekä niistä aiheutuvat yhteiskunnalliset kriisit arkipäiväistyvät?
Luopumista ja merkityksellisyyttä
Uskon, että on realismia ja kaikin puolin hyödyllistä alkaa pikkuhiljaa luopumaan monista tulevaisuuttamme koskevista odotuksista, joihin meidät on kasvatettu. Massakulutukseen perustuva moderni elämäntapamme voi hyvin olla matkalla samaan kulttuurisen sukupuuton mustaan aukkoon, jonne olemme pakottaneet jo niin monen muun eläimen ja alkuperäiskansan elämäntyylit ja elämät.
Jättimäisessä elämäntapamuutoksessa keskeistä on luopuminen. Luopumisesta, vähentämisestä ja niukkuudesta puhuminen on kuitenkin ahdistavaa ja lannistavaa. Tämän elämäntapamuutoksen pr-tiimillä on vielä paljon tehtävää siinä, kuinka uusi tarina hyvästä elämästä saataisiin muotoiltua ja tartutettua niin lifestyle-bloggareihin kuin poliittisiin narratiiveihinkin. Eräs läheiseni tuumasi asiasta seuraavanlaisesti: “Ei kannata keskittyä siihen mistä joutuu luopumaan, vaan siihen mitä saa tilalle.”
Se, mitä tämä jokin voisi olla, on alkanut valkenemaan minulle pikku hiljaa. Eräs tuttavani kuvasi omaa heräämiskokemuksestaan ympäristökriisin todellisuuteen: “Mä olen ollut näiden ympäristökriisikelojen takia oikeastaan onnellisempi kuin aikoihin. Tuntuu jotenkin siltä, että elän paremmin kosketuksissa todellisuuden kanssa ja hahmotan paremmin prioriteettini ja sen, mihin haluan energiani käyttää.” Kyseinen ekonomi on alkanut pohtia omavaraiseen ekoyhteisöön muuttamista ja sitä, millaisia taitoja voisi olla hyödyllistä opetella sen varalta, että nykyisenkaltainen yhteiskuntamme romahtaa. Hän ei ole paniikissa, seonnut tai tekemässä hätiköityjä johtopäätöksiä. Hänen olemuksestaan säteilee vahva päämäärätietoisuus ja merkityksellisyyden kokemus. “Ei se landelle muuttaminen rakkaiden ihmisten kanssa tosiaan ihan kauhealta kuulosta, vaikkei tässä nyt mitään romahdusta tulisikaan”, hän tuumasi, kun kysyin asiasta.
Merkityksellisyyden kokemukset ovat olennaisia selviytymisemme kannalta, ja toisaalta juuri niiden puute on ajanut meidät tähän jamaan. Kompensoimme sosiaalisen statuksen puutetta materialla, yhteyden ja yhteisöjen puutetta jatkuvalla digitaalisella presenssillä, ja lääkitsemme ylisuorittamisessa ryvettyneitä psyykeitämme kookoksenkuoridrinkeillä tuhansien kilometrien lentomatkan päässä. Toronton yliopiston psykologian ja kognitiotieteen professorin John Vervaeken mukaan ihmiset kykenisivät kyllä selviytymään massiivisista muutoksista, karsimaan elintasostaan ja sopeutumaan todella vaikeisiinkin olosuhteisiin, mikäli heitä kannattelee yhteisöllinen merkityksellisyyden tunne. Ilman tätä merkityksellisyyden tunnetta ihmiset jumittuvat itsekeskeiseen oman edun tavoitteluun ja pinnalliseen materialismiin, eikä tuollaisesta lähtökohdasta ole juurikaan toivoa maapalloa rapauttavan elämäntylimme muuttamisesta.
Valonpilkahduksia kuitenkin on nähtävissä. Ympäristökriisi on jo nyt luonut monille vahvoja merkityksellisyyden kokemuksia. Lifestyle-skenen himovegaanit, DIY-ekoilijat sekä toisaalta Greta Thunbergin kaltaiset vaikuttajat ovat tavallaan saman jatkumon eri kohtia: näissä kaikissa merkityksellisyys kietoutuu yhteen eri tasoisten aktivismin muotojen kanssa. Olennaista on kokemus siitä, että ollaan osana ratkaisua ja pyritään toimimaan oikein. Tunne siitä, että on hyvisten puolella on keskeinen positiivisen minäkuvan rakentaja ja toimintakyvyn ylläpitäjä. Toisaalta omien arvojen mukainen toiminta ja aktivismi ovat tehokkaita keinoja ympäristöahdistuksen ja apatian kurissa pitämiseen. Tai kenties ympäristökriisi herättää jonkinlaisen alkukantaisen selviytymisvaiston, joka suuntaa tarkkaavaisuuden olennaiseen. Silloin kun on kiire miettiä, miten selvitä hengissä, ei ehdi murehtia turhanpäiväisyyksiä.
Elämäntapamuutos henkisenä muutoksena
Poliittinen toiminta ja ekologinen elämäntyyli ovat tärkeitä. Psykologian opiskelijana olen kuitenkin kiinnostunut ennen kaikkea elämäntapamuutoksen henkisistä puolista. Toivoisin myös lifestyle-skenen tarkastelevan useammin sitä, miltä tavoiteltava ihanne-elämä oikein voisi näyttää. Millaista on ekologinen vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa? Mitä voisi tarkoittaa ympäristöystävällinen tunteiden käsittely? Voisimmeko laajentaa ekoteon käsitettä koskemaan myös esimerkiksi omasta jaksamisesta huolehtimista ja mielenterveyden hoivaamista?
Ympäristöahdistusta käsitteleviä työpajoja järjestävän Tunne ry:n toinen perustaja, psykologi Sanni Saarimäki totesi taannoin häntä Kompleksi-lehteen haastatellessani, että ensimmäinen askel on ilmastotunteiden ääreen pysähtyminen. Tunteet ovat keskeinen elämäntapamuutosta ajava voima, mutta ympäristökeskustelussa tunteet sysätään usein syrjään, jotta saadaan tilaa toimintamallien kartoittamiselle. Parhaassa tapauksessa kuitenkin juuri tunteet viestivät meille hyvin tehokkaasti, miten toimia. Jos herkistyisimme omille tunteillemme, kenties alkaisimme myös pikkuhiljaa hahmottaa, millainen tulevaisuuden lifestylemme voisi olla.
Palstalla kirjoittaa psykologian opiskelija.
Teksti: Tuire Korvuo
Kuva: Pekko Korvuo
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/kandidaadh/qk2020/wp-includes/formatting.php on line 4826
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/kandidaadh/qk2020/wp-includes/formatting.php on line 4826
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/kandidaadh/qk2020/wp-includes/formatting.php on line 4826
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/kandidaadh/qk2020/wp-includes/formatting.php on line 4826