Olin kerran luennolla, jonka piti käsitellä alkoholin vaikutuksia väestötasolla. Sen sijaan luennoitsija päätti pitää luennon inhimillisyydestä, lääkärin sosiaalisesta vastuusta ja siitä, kuinka lääkärin on aina puolustettava ihmisoikeuksia. Esimerkiksi hän nosti kodittomat ja päihteidenkäyttäjät. Luennoitsijalta kysyttiin, miksi ihmeessä hän haluaa puolustaa alkoholisteja ja huumeidenkäyttäjiä, itsehän he ovat tilansa aiheuttaneet. Ihailin luennoitsijan kykyä puolustaa rauhallisesti silmiin katsoen näkemystään ja argumenttiaan seisten vakaasti sanojensa takana. Vastaus kysymykseen oli selvä: sellaisessa maailmassa hän on kasvanut. Siitä maailmasta ei tarpeeksi puhuta. Jos kukaan muu ei lääketieteen opiskelijoille yritä avata maailman eri puolia ja ihmisyyttä, niin ainakin sitten hän.
Ymmärrän luennoitsijan tarvetta hyvin. Kasvuympäristömme muovaa voimakkaasti maailmankatsomustamme ja arvojamme, halusimme tai emme. Opimme varhain, mikä on oikein ja hyväksyttävää. Ihmiset ympärillämme tukevat ja vahvistavat näitä käsityksiä. Jollei näistä arvoista kumpuavia normeja riko, niitä harvoin edes huomaa. Toisaalta jos jotakin normia rikkoo, sitä ei enää voi olla huomaamatta.
Tästä syystä tunnen usein olevani pusertuneena yksityiselämäni ja opiskeluelämäni väliin. Henkilöhistoriaani värittävät monet tekijät: olen esimerkiksi pienituloisessa suurperheessä kasvanut luokkaretkeläinen, kaksikielinen ja maaseudulta. Näkyvimmin rikon lääkäriyhteisön normeja olemalla transihminen ja vammaisen naisen kanssa naimisissa. Näin ollen olen joidenkin silmissä psykiatrisen diagnoosin ansaitseva anomalia, joka on solminut liiton marttyyrilääkärin unelmien pelastusfantasian kanssa. Sanomattakin on selvää, että tämän jälkeen en ole enää esimerkiksi ihminen, kollega tai asiantuntija vaan kiinnostava tapaus, jota kaivella ja ratkaista.
Toivon, etten joutuisi enää ikinä vastaamaan kysymyksiin, jotka olisivat keneltä tahansa kysyttynä asiattomia. Toivon, että esimerkiksi kehoni piirteet, seksielämäni ja puolisoni toimintakyky pysyisivät jatkossa sellaisina, joiden niiden kuuluisi olla – yksityisinä. Toivon pystyväni tekemään työni ilman, että minua ajetaan pois pukuhuoneesta tai painostetaan kertomaan perhesuhteistani ja nuoruuteni kipuilusta. Toivon, että terveystietojani ei enää kukaan kollega urkkisi.
Toivon, etten enää ikinä joutuisi puolustamaan omaa, läheisteni tai muiden ihmisarvoa. Toivon, etten joutuisi enää ikinä perustelemaan, miksi jollakulla ei olisi varaa lääkkeisiin, miksi vammaisilla ihmisillä on itsemääräämisoikeus tai miksi lihavatkin ihmiset ovat arvokkaita. Toivon, ettei tämä enää ikinä tapahtuisi ainakaan opetustilanteessa, jossa kukaan muu ei avaa suutaan ja sano että hei, tämä on väärin.
Liian moni tuttavani on pohtinut, onko hänellä oikeus ja tilaa opiskella lääketieteellisessä, jos hän on homo, köyhä, käyttää psyykenlääkkeitä tai vaikkapa tupakoi. On uuvuttavaa joutua perustelemaan itselleen ja muille sitä, miksi on yhtä paljon oikeassa paikassa kuin kaikki muutkin. Liian moni vain väsyy ja lähtee. Itsekin olen ollut yksi niistä, jotka vain kaikessa hiljaisuudessa katoavat. Toisin kuin monet muut, tulin takaisin. Kun järjestelin paluuta, opintosuunnittelija kysyi, mitä tavoittelen opinnoiltani. Vastasin, että haluan valmistua. Seuraavaksi hän kysyikin että no miltä alalta, täältä lääketieteellisestä vai. Lääkiksessä ei ilmeisesti uuvuta ja tulla takaisin, opiskella pienemmistä voimavaroista huolimatta, luoda itselle sopivia polkuja. Mitä tämä kertoo meistä?
Jos elämäsi sujuu mutkattomasti, etkä ole kokenut syrjintää tai hankalia tilanteita, mahtavaa! Käytä tätä etuoikeuttasi hyvään ja kuule niitä, jotka kertovat toisin. Avaa suusi ja tue heitä. Monet ajattelevat lohduttavansa, kun sanovat että odota vain, kyllä ne asiat muuttuvat. Tähän rakenteelliseen muutokseen täytyy kuitenkin meidän kaikkien osallistua. Toivon avointa, empaattista ja moninaista yhteisöä, joka pystyy parhaalla mahdollisella tavalla tukemaan omiensa lisäksi aivan jokaista monimuotoisen yhteiskuntamme jäsentä. Kunnes tämä toteutuu, pidetään huolta toisistamme eikä anneta enää kenenkään murtua ja pudota. Tämä koulu on ihan tarpeeksi rankka muutenkin.
Teksti: Sakris Kupila
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/kandidaadh/qk2020/wp-includes/formatting.php on line 4826
1 comment
Jälleen kerran yksi kirjoitus siitä, kuinka vähemmistöihin identifioituneiden ihmisten kokemat vastoinkäymiset ovat merkityksellisenpiä ja suurempiarvoisia kuin muiden – kirjoittajana tottakai vähemmistön edustaja.
Eikö näitä tälläistiä kirjoituksia ole jo maailman sivu täynnä? Tuoko tämä puheenvuoro Q-kautisessa tähän kakofoniaan mitään lisää? Maailmassa on tarpeeksi itsekeskeisyyttä ja täysin överiksi vedettyä subjektiivisuutta. Jos jotakin toivoisi näkevän, niin rohkean avauksen sen puolesta, kuinka mikään henkilöön liittyvä seikka ei koskaan mitätöi ihmisen kokemia vastoinkäymisiä tai tee niistä vähempiarvoisia kuin muiden.
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/kandidaadh/qk2020/wp-includes/formatting.php on line 4826
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/kandidaadh/qk2020/wp-includes/formatting.php on line 4826
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/kandidaadh/qk2020/wp-includes/formatting.php on line 4826
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/kandidaadh/qk2020/wp-includes/formatting.php on line 4826
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/kandidaadh/qk2020/wp-includes/formatting.php on line 4826
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/kandidaadh/qk2020/wp-includes/formatting.php on line 4826