Muistan eräät kurssikaverieni kanssa vietetyt illanistujaiset, jotka olivat edenneet siihen pisteeseen, että joku rohkeni nostamaan huoneen nurkassa pölyyntyneen akustisen kitaran syliinsä ja alkoi tapailla sillä tutulta kuulostavia sävelmiä. Keskustelu vaihtui nuoruuden musiikkiharrastuksiin, joiden myötä kävi nopeasti ilmi, että ylivoimaisesti suurin osa oli jossain vaiheessa elämäänsä jotain instrumenttia opetellut soittamaan. Syntyi vaikutelma, että olisi hieman poikkeuksellista, jos ei olisi soittotaustaa. Pian kukin vuorollaan halusi kokeilla vieläkö Wonderwall olisi palautettavissa muistin syövereistä.
Näissä iltamissa tosin edustettiin vahvasti lääkiskuplaa, joten on vaikea sanoa voiko musiikkiharrastustaustan tavanomaisuutta yleistää muuhun väestöön seurueemme otannan perusteella. Tuskinpa, mutta vaikkei musiikin tuottamisesta olisikaan kokemusta, on vaikea löytää ihmistä joka ei musiikkia jossain määrin kuluttaisi. Ikään kuin musiikki olisi erottamaton osa ihmisyyttä.
Lienee mahdotonta tarkasti selvittää mistä asti ihminen on tuottanut musiikkia, mutta maailman vanhimmaksi väitetyn instrumentin, erään karhun reisiluusta kaiverretun huilun, on arviotu olevan yli 40 000 vuotta vanha. Silloin Euraasian aroilla tallusteli vielä neandertalilaisia. Ensimmäiset löydetyt kirjotukset ulottuvat noin 5 500 vuoden taakse, mutta milloin ensimmäiset kielet kehittyivät? On kovin kiintoisaa pohtia kumman kanssa olemme olleet pidemmän aikaa tekemisissä, musiikin vai kielen? Olemmeko kaikki olleet alkujamme muusikkoja?
Ehkä olisi liioiteltua väittää, ettei ilman musiikkia voi elää, mutta ehkäpä hokema juontaa juurensa siitä, ettei vaihtoehtoja juuri ole. Musiikille altistuu hyvin usein tahtomattaankin. Vaikkei soittamisesta saati musiikin teoriasta mitään ymmärtäisikään, pystyy jokainen silti erottamaan lauluista samanlaisina toistuvia elementtejä. Jokainen kykenee myös havaitsemaan, että satunnaisesti sieltä täältä soitetut sävelet kuulostavat jotenkin väärältä. Tässä suhteessa musiikki eroaa perustavanlaatuisesti puhutuista kielistä. Korvamatojen kanssa jaetun koevoluution tulosta kenties?
Urheilutoimittajien parodioinnin vakiokalustoon kuuluu naljailu usein esitetystä ”Miltä nyt tuntuu?” kysymyksestä, mutta myös musiikkitoimittajat sortuvat monesti samantyyppiseen ympäripyöreään kliseeseen: ”Mitä musiikki sinulle merkitsee?” Kysymyksen innoittamana tämänkertaisen Q-kautisen teemaksi valikoitui musiikki. Selvitimme muun muassa lääkisläisten käsityksiä bängereistä, ja haastattelimme kampuksen suosituinta bilebändiä, Swag Alertia. Yhtye päätettiin kuitenkin säästää aiemmin mainitulta kliseekysymykseltä.
Teksti: Asser Seppä
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/kandidaadh/qk2020/wp-includes/formatting.php on line 4826
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/kandidaadh/qk2020/wp-includes/formatting.php on line 4826
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/kandidaadh/qk2020/wp-includes/formatting.php on line 4826
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/kandidaadh/qk2020/wp-includes/formatting.php on line 4826