Syksyisen Berliinin kaduilla on hämärää. Lähestymme korkeilla teräsaidoilla rajattua tonttia, jonka keskellä kohoaa
vanha voimalaitos. Portille päästyämme ensisilmäyksellä portsareilta näyttävillä hahmoilla onkin muuta mielessä. ”You want something? Cocain?” No thanks:in siivittämänä kävelemme portista voimalaitoksen kylkeen, johon jono on jo muodostunut, vaikka klubi avataan vasta varttitunnin päästä. Keskustelu jonossa on hillittyä eikä kenelläkään ole Club Matea vahvempaa juotavaa kädessään. Paikalliset olivat pukeutuneet pelkistetysti mustaan ja ajattelen mielessäni, että Unikko-farkkutakkini saattaa sittenkin olla liikaa.
Berliinin teknoklubit ovat kuuluisia tiukoista portsareista, jotka ilmeisen mielivaltaisesti päättävät naamakertoimen ja jonokäyttäytymisen perusteella kuka pääsee sisään ja kuka joutuu etsimään toisen paikan jopa viikonlopun mittaiselle nollaukselle.
Jono liikkuu nopeasti ja kohta olemme jo ovella, jonka yläpuolella lukee isolla ”NO PHOTOS”. Berliinin teknoklubeilla kuvaaminen on ankarasti kielletty. Vuoromme tulee. ”Wie viele?” ”Zwei.” Nopea vilkaisu meihin ja portsari viittoo meitä eteenpäin. Selvisimme seulasta! Seuraa nopea liukuhihna pääsylipun maksua ja taskujen sisällön tarkistusta, ja kohta olemmekin maan alla hämyisessä käytävässä, jonka päässä näkyy välkettä.
Vanhaa tehtaan kellaria muistuttavaan tilaan on asennettu kaltereita. Musiikki kaikuu betoniseinistä ja lävistää koko kehon. Valoa tuovat vain askeettiset strobot, mutta hallitsevaa on paksu pimeys. Kaikki värit ja koristeellisuus on riisuttu pois. Savukoneiden sauhut tekevät näkemisen metriä pidemmälle mahdottomaksi. Ilmassa on voimakas tupakan katku – sisällä saa polttaa. Tai ei saa, mutta ketään ei tunnu kiinnostavan.
Hajusta ja brutalistisesta miljööstä huolimatta oloni on ihmeen rauhallinen ja rentoutunut. Hapokkaan pelkistetty tekno saa kehon hytkymään ja vaivun jonkinlaiseen transsiin. Miksi ahdas ja pimeä kellari, joka muuten aiheuttaisi itsessäni ahdistusta ja pelkoa, onkin klubin kontekstissa niin turvallinen paikka? Mikä vetää ihmisiä tänne viikonlopusta toiseen?
Seinille on asennettu kylttejä, jotka kieltävät kaikenlaisen häirinnän, syrjinnän ja homofobian. Historiallisesti Berliinin klubeilla kuka tahansa on saanut olla oma itsensä ilman ulkomaailman odotuksia ja ahtaita asenteita. Ehkä pimeässä voimme toteuttaa ihmisyyttä puhtaimmillaan, olla omia ainutlaatuisia ja monitahoisia itsejämme ja samalla yhtä massaa tanssivien ihmisten meressä. Ehkä klubi muistuttaa ihmisyyden aamunkoittoa, kun pimeässä luolassa on kuunneltu ukkosen jylinää. Tai aikaa ennen syntymää, pimeässä kohdussa, jossa äitimme sydän on tahdittanut neuronien syntyä aivoihimme.
Tai sitten syy on yksinkertainen. Kuten ulkona jonossa takanamme seissyt kokenut klubikävijä sen tiivisti: ”I just need techno.”
Nyt kuitenkin ymmärrän kuvauskiellon. Klubilla tanssivat ihmiset ovat haavoittuvaisimmillaan, ilman syvimmän minuuden peittäviä naamoita tai lokerointia. Hiki virtaa ja kehot liikehtivät samassa tahdissa. On vain minä, me ja musiikki.
Q-kauteni eli kauteni Q-kautisen päätoimittajana on lopussa. Kiitos kaikille lukijoille ja toimitukselle näistä kahdesta vuodesta!
Teksti: Onni Jaskari
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/kandidaadh/qk2020/wp-includes/formatting.php on line 4826
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/kandidaadh/qk2020/wp-includes/formatting.php on line 4826
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/kandidaadh/qk2020/wp-includes/formatting.php on line 4826
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/kandidaadh/qk2020/wp-includes/formatting.php on line 4826