Mitä kello on?

Kello on nyt kolmea vaille kaksitoista. Vuoden 2015 tammikuusta asti on kello ollut kolmea vaille kaksitoista, jos kysytään Bulletin of the Atomic Scientistin johtokunnalta. Puhun siis tuomiopäivän kellosta. Tuomiopäivällä ei tässä viitata päivään, jolloin Isä, Allah tai muu tuomitsee meidät teoistamme, vaan päivään, jolloin ihmiskunta itse omin pikku kätösin tuomitsee itsensä. Tuomionpäivän kello on atomitieteilijöiden kylmän sodan aikana aloittama ajanlasku siihen, kuinka kauan aikaa on maailmanloppuun – tai tarkemmin sanottuna siihen, että ihmiskunta tuhoaa itsensä. Kylmän sodan aikana maailmanlopulla viitattiin lähinnä Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen väliseen mahdolliseen ydinsotaan, mutta ydinaseuhan vierelle on vanhojen hyvien aikojen jälkeen noussut toinen, yhtä suuri vaara: ilmaston lämpeneminen. Tämän ja muiden ihmisyhteisön kehitysten takia kello on nykyään kolmea vaille kaksitoista, kaksitoista osoittaen maailmanloppua.

Olisin valmis veikkaamaan punaisen vihkoni pantiksi siitä, ettei tämä ole ensimmäinen kerta, kun kuulet ilmastonmuutoksesta. Ilmastonmuutos on akateemisessa maailmassa laajalti hyväksytty ilmiö, ja 70-luvulta lähtien se on myös ollut aiheena vahvasti politisoitunut. Ei voi siis olla miettimättä, miksi ihmisten käytös ei ole dramaattisesti muuttunut. Kyse ei ole tiedonpuutteesta tai arvojen eriäväisyydestä. Vaikka ilmastoasiat joskus värjätäänkin arvokysymyksiksi, kenen arvoihin ei elämämme jatkuminen maapallolla sopisi?

Tiedonpuutteeseen ei myöskään voi nojata. Kierrätä, älä yksityisautoile, kuluta kohtuullisesti ja kestävästi ja älä syö lihaa ovat kaikki varmasti tuttuja saarnoja sinullekin. Montaako niistä siis toteutat? Lihantuotanto tuottaa enemmän kasvihuonepäästöjä kuin kaikki maailman autot, lentokoneet, junat ja laivat yhteensä puhumattakaan sen muista ekologisista ja eettisistä ongelmista. Myös kulutustottumukset länsimaisessa kapitalistisessa yhteiskunnassa ovat useimmiten kaukana kestävästä. Systeemi tietenkin pohjaa siihen, että ostamme aina LISÄÄ, ei siihen että ostamme kerran ja olemme sitten tyytyväisiä. Tän päivän maiharit on huomisen kumpparit ja niin edespäin. Ja siinähän se ongelma onkin: kaikilla on roolinsa siinä prosessissa joka kiihdyttää ilmastonmuutosta. Olisi toki ihanaa irtisanoa itsensä tästä vastuun verkosta, mutta se on käytännössä mahdotonta. Globalisaatio on luonut loputtoman tekojen ja seurausten ketjun, jossa me kaikki olemme osallisina. Siksipä jokainen ostoksemme on periaatteessa kannanotto ilmastonmuutoksen puolesta tai vastaan. Siksipä nekin, jotka pesevät kätensä ja sanovat, etteivät halua ottaa kantaa tai vaikuttaa, vaikuttavat silti, tiedostamattaan. Ja niin kuin politiikassa yleensä, jos ei itse päätä asioistaan, joku muu tekee päätöksen. Min röst är din framtid ja mun uus pikkumusta on sun lastenlasten tulevaisuuden arvoinen.

“Imagine if trees gave off wifi signals, we would be planting so many trees and we’d probably save the planet too.

Too bad they only produce the oxygen we breathe.”

Teksti // Aurora Lemma