Aamupäivän kirpeä aurinko pehmenee ilmassa leijailevaan hentoon pölyyn ja hartaaseen kuiskailuun. Huimat kiviset salit eivät ole huomaavinaankaan ympäriinsä silmäileviä supattelevia vierailijoita. Marmorinen vinoneliöinen lattia on tyynenä kannatellut miljoonia ihailijoita. Kultaukset kiemurtelevat salien ja käytävien, kaarien ja kupolien pinnoilla tilasta toiseen nurkissa piilotellen ja kiilteleviä kiemuroita purskahdellen. Tunnelma on häkeltynyt, henkeähaukkova. Seiniä peittävät monimutkaisiin, reheviin kehyksiin pingotetut kankaat, joiden pinnalta elegantit ihmishahmot silmäilivät vierailijoita.
Botticellin kylmähköin värein ja lempein piirtein maalatut ihmiset ovat levollisia ja heidän katseensa pehmeä. Taiteilijan vähäeleisenviehkeän, ylvään Primaveran kuhmuraiset, runsaat naiset juhlivat luonnosta uhkuvaa kevättä ja uutta elämää. Botticellin Primavera on osa taiteilijan nuoruuden mesenaattien Medicin suvun kokoelmaa Galleria degli Uffizissa.
Vaikka nimi viittaa muuhun, Medicin suku kerrytti varallisuutensa pankkitoiminnalla. Euroopan suurinta pankkia kahisevissa silkkivaatteissa hallinnoineen suvun nimi tarkoittaa italiaksi lääkärisanan monikkoa. Medicien merkitys eurooppalaisella taiteelle on suunnaton. Suvun nuorille taiteilijoille tarjoama tuki on jättänyt taidehistoriaan erityislaatuisen luvun. Medicien tuella taidetta tekivät Sandro Botticellin lisäksi niin Rafaello, Michelangelo Buonarrotti, ja Leonardo da Vinci.
Renessanssitaiteessa kaikuvat antiikin ajatukset; keskiössä on lihallinen ihminen, jonka tutkimiselle monet taiteilijat antautuivat. On kutkuttava ajatus, että juuri Mediceillä oli roolinsa tässä anatomian ja ihmisyyden juhlassa.
Vierailin syksyllä eräässä töölöläisessä kodissa, jossa asui kerran toisenlainen taiteen rakastaja, mesenaatti ja keräilijä. Kyseessä ei ole pelkkä museo tai näyttelytila, vaan lämmin ja inhimillinen koti, joka huokuu asukkaansa persoonaa ja ennen kaikkea intohimoa taiteeseen. Kaikki seinätila on käytetty tarkkaan ja harkiten. Asunto on kuin palapeli, jossa jokainen taideteos on omassa kolossaan ympäröitynä toisilla teoksilla. Kirpilän taidekodin seinillä on ripustettuna Halosta ja Simbergiä, Schjerfbeckiä ja Churbergiä, Enckelliä ja Edelfeltiä. Kokoelma on kiehtova, maukas lajitelma kotimaista taidetta, jota Kirpilä ja jo hänen vanhempansa aikanaan keräsivät.
Kuljin uteliaana taidekodin huoneesta toiseen. Juhlahuoneessa oli ylväs ja ryhdikäs henki. Uusklassistinen sohvaryhmä ja kultakauden taiteilijoiden teokset muodostavat ylellisen kokonaisuuden. Erkkerihuoneen suuret ikkunat, itämainen matto ja katosta kettingeillä roikkuva massiivinen ja rosoinen kasviasetelma rikkoivat ja leikillistivät vakavaa ja hivenen jäykkääkin tunnelmaa. Tullessani kirjastohuoneeseen näin pöydällä stetoskoopin.
Huoneessa minulle selvisi, että Juhani Kirpilä oli opiskellut lisensiaatiksi Helsingissä 40- ja 50-lukujen taitteessa ja tehnyt elämäntyönsä sisätautien ja reumatologian erikoislääkärinä. Kirjastohuoneen hyllyissä oli kaunokirjallisuutta, taidekirjoja ja lääketiedettä. Pöydällä oli Kirpilän kirjoittamia lehtijuttuja ja pakinoita. Kiinnostus ihmiseen oli läsnä monissa muodoissaan: ei vain sairaalan osastolla reumapotilaita tutkiessa vaan myös koottaessa muotokuvakokoelmaa kodin seinälle, kirjoitettaessa terveydestä aikakauslehdissä tavallisille suomalaisille. Kirvinen testamenttasi asuntonsa ja laajan taidekokoelmansa kulttuurirahastolle ja sitä kautta kaikille meille nautinnoksi ja innostukseksi.
Alan opiskelijan arkista innostusta ei välttämättä tule taiteeksi oivaltaneeksikaan. Kun työskentelin kuvataidekoululla, työparini kerran selitti oppilaillemme, etteivät esimerkiksi pohjapiirrokset, tai havaintokuvat ole taidetta. Kyseessä oli hänen mukaansa tiedonvälittämisen muoto, eikä taiteellisen ilmaisun tuotos. Analyysi jäi vaivaamaan minua. En kykene itse hahmottamaan kysymystä näin mustavalkoiseksi. Missä kulkevat taideteoksen, kuvituksen tai havaintokuvan rajat? Onko kyse intohimosta, perimmäisestä motivaatiosta, päämäärästä vai tekotavasta? Kuitenkin myös renessanssin aikana useimmat teokset olivat tilaustöitä, jotka toteutettiin tilaajan toiveiden mukaisesti. Entä miksei anatomiankirja olisikin kokoelma taideteoksia?
Frank Netter syntyi Manhattanilla 1900-luvun alussa. Äitinsä toiveen mukaisesti kuvan tekemiseen kiehtoutunut nuori mies, ehkä hieman vastahakoisestikin, aloitti opintonsa New Yorkin City Collegessa. Medisiinarista tuli lopulta MD ja hän alkoi työnsä sairaalassa.
Netter kuitenkin tapasi viimeisen potilaansa jo vuonna 1934. Hän vaihtoi tällöin stetoskooppinsa lopullisesti lyijykynään ja akvarelleihin. Seurauksena olemme jokainen saaneet nauttia aivohermojen, COPD:n tyyppien ja mesenterica valtimoiden kulun visualisoinnista.
Atlas of Human Anatomyn selaaminen on aivan liian harvalle meistä arvoisensa kuvataiteellinen nautinto. Ehkä seuraavalla vilkaisullasi arteria cerebri mediaan voit päästää katseeni karkuun, ja eksyä hetkeksi Netterin siveltimenvetoihin ja kynän jälkeen. Niin Frankin varmasti olisi toivonut.
Teksti ja kuvitus: Ellamaija Kasanen
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/kandidaadh/qk2020/wp-includes/formatting.php on line 4826
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/kandidaadh/qk2020/wp-includes/formatting.php on line 4826
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/kandidaadh/qk2020/wp-includes/formatting.php on line 4826
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/kandidaadh/qk2020/wp-includes/formatting.php on line 4826