Q

Monissa julkaisuissa Lääkärilehdestä iltapäivälehtiin on puhuttu terveydenhuoltoalan ihmisten ammatillisesta sekä sosiaalisesta vastuusta koronarokotteen suhteen. Miltä näyttää ulospäin, jos sairaanhoitaja tai lääkäri kieltäytyy koronarokotteesta, eritoten julkisesti? Taikka miten tavalliset kansalaiset suhtautuisivat rokotteisiin, jos lääkäri levittäisi kauhutarinoita niiden haittavaikutuksista taikka ainesosista?

Sama pätee myös “kyseenalaisempiin” hoitomuotoihin, jotka eivät kestä vertaisarvioituja tutkimuksia. Lääkärikunnan uskottavuutta syö se, jos useat lääkärit suosittelevat hyväksi todettujen länsimaalaisten hoitokeinojen ohella hopeavettä vaivaan ja reikihoitoa toiseen. Laki terveydenhuollon ammattihenkilöstä pykälä 15 turvaa potilaalle tiettyyn rajaan asti, että hänen saamansa hoito on ns. käypää hoitoa: “[– –]Terveydenhuollon ammattihenkilön on ammattitoiminnassaan sovellettava yleisesti hyväksyttyjä ja kokemusperäisiä perusteltuja menettelytapoja koulutuksensa mukaisesti, jota hänen on pyrittävä jatkuvasti täydentämään.”

Valitettavasti laki tarjoaa tulkinnoille runsaasti mahdollisuuksia ja tämän takia lääkärikunnan integriteetti on tärkeämpi tekijä kuin lainsäädännön toimivalta. Suomessa ei ainakaan vielä ole ns. puoskarilakia, jollainen länsinaapurista löytyy (kvacksalverilagen). Monissa eri hoidoissa voi olla tulkinnanvaraa sekä erilaisia vaihtoehtoja, mutta selkeästi huonoksi todettujen hoitokäytänteiden ei tulisi kuulua lääkärin tai hoitajan palettiin. Rokotteiden suhteen tilanne on kuitenkin kinkkisempi.

Rokotteista lääketieteen ammattilaisten ei ainakaan tulisi levittää valheellista tai kyseenalaista informaatiota. Mitä taas rokotteiden ottamiseen tulee, on niissä jokaisella harkinnanvaraa: tällä hetkellä rokotteiden ottaminen ei ole pakollista, vaikkakin erittäin suositeltavaa ja laumaimmuniteetin kannalta kriittistä. Näinpä onkin kansanterveydellisesti kyseenalaista, jos lääkäri itse on voimakkaan rokotevastainen (erityisesti ilman näyttöä). Terveydenhuollon ammattilaisten tulisi toimia esimerkkinä koko muulle kansalle, erityisesti maailmanlaajuisen pandemian aikaan, sekä tukea niitä keinoja, joilla vaarallisten tautien leviäminen saadaan pysäytettyä.
Kaiken tämän lisäksi myös medisiinari on suurennuslasin alla. Monet varmasti tunnistavat, kuinka tutut ja tutuntutut kyselevät vinkkejä ja neuvoja kaikenmoisiin pikkuvaivoihin. Vanhemmilta kandikollegoilta on saatettu jo lääkkeitäkin kysellä. Lääketieteen opiskelija onkin niin hyvässä kuin pahassa hyvin samankaltaisessa asemassa kuin lääkäri: hänellä on auktoriteettia ja häntä pidetään lääketieteellisten asioiden asiantuntijana. Tätä ei välttämättä vielä opintojen alkumetreillä huomaa, mutta opintojen lähestyessä loppuaan tämä väite pätee lähes jokaisen kohdalla. Niinpä myös medisiinarilla on poikkeuksellista vaikutusvaltaa muihin ihmisiin, jos hän puhuu uskomushoitojen puolesta taikka rokotteita vastaan.

Valta tuo vastuuta ja vastuu taas edellyttää ammattieettistä toimintaa. Myös medisiinarin on hyvä tiedostaa, että hän on automaattisesti erilaisessa asemassa omien julkilausumiensa ja toimiensa suhteen. Qualis rex, talis grex, niin kansa kuin kuningaskin.

Kirjoittaja on edustajistoryhmä HELPin puheenjohtaja.

HELP on professioalojen ääni Helsingin yliopiston ylioppilaskunnassa. Taustajärjestöjä ovat LKS:n lisäksi HLKS ry, oikeustieteen opiskelijajärjestöt Pykälä ry, Codex rf ja Justus ry/r.f., Yliopiston Farmasiakunta YFK ry sekä Eläinlääketieteen kandidaattiyhdistys EKY ry. Seuraa HELPiä Instagramissa @edustajistoryhmahelp!

Teksti: Arttu Lahtiharju

Tiedebarometri on Tieteen tiedotus ry:n teettämä asennekartoitus, joka mittaa kansalaisten suhdetta tieteeseen. Vuoden 2019 tilastojen mukaan jopa 35% suomalaisista ajattelee, että kansanparantajat omaavat tietoja ja taitoja, joita lääketieteellä ei ole. Lisäksi 20% pitää homeopatiaa tehokkaana tapana hoitaa sairauksia ja 15% pitää luontaistuotteita parempina vaihtoehtoina, kuin lääkärin määräämiä apteekkilääkkeitä. Huolestuttavan suuria lukuja varsinkin lääkiskuplan sisältä käsin katseltuina, mutta todellisuudessa luvut ovat onneksi olleet selkeässä laskussa 2000-luvun alusta lähtien kiihtyvällä tahdilla. 

Mikä sitten selittää sen, että terveyshuuhaata tuntuu tulevan vastaan yhä enemmän ja yhä huolestuttavammassa muodossa, jos usko siihen on tilastojen mukaan laskussa? 

Kuplautuminen eriyttää mielipiteitä

Jokainen meistä kerää ympärilleen samoin ajattelevia ystäviä, mutta somessa kuplautumista tapahtuu vielä huomattavasti tehokkaammin. Facebookissa on lukuisia suljettuja ryhmiä Rokotekriittisistä Ihan Oikeasti Rokotuskriittisiin ja luonnonmukaisesta detox-elämäntavasta kiinnostuneiden Freetox-ryhmään. Ryhmissä ympäröi itsensä hyvin yksipuoleisella kokemusperäisellä tiedolla, jonka taustalle saa vielä profiilin perusteella kasvot ja tarinan. Omakohtaiset tarinat rokotteiden aiheuttamista lasten terveyden pilaamisesta ja ihmeparantumiset luontaistuotteiden avulla ovat samaistuttavampia kuin puisevat tutkimustulokset. Tässähän on ihan oikea ihminen kertomassa, miten asiat todella ovat! 

Myös somevaikuttajaksi itseään tituleeraavat ratsastavat henkilötarinoiden ja samaistuttavuuden voimin, ja mainostajat osaavat tarttua tähän kanavaan. Moni meistä tekee ostopäätöksensä suositusten perusteella ja mielikuvat ohjaavat huomaamattakin ostokäyttäytymistämme. Influensserin oma mielipide ei ole yhtään sen vankempi peruste, kuin kenenkään muunkaan. Itseasiassa heidän mielipiteisiinsä tulisi suhtautua satunnaista Facebookaajaakin kriittisemmin, sillä nämä mielipiteet ovat usein maksettuja. 

Vaikka onnistuisikin kiertämään suljetut ryhmät ja influensserit kaukaa, aiheuttavat algoritmit myös paljon tahatonta kuplautumista. Feedille sujahtaa jatkuvasti juuri sinua kiinnostavaa sisältöä, joka vahvistaa entisestään näkemystäsi. Tekoälyn optimoimien julkaisujen lisäksi myös oma mielemme sinetöi sisäistä kuplaamme. Vahvistusharhan kautta huomiomme kiinnittyy aina erityisesti niin väitteisiin, jotka tukevat valmiiksi rakentamaamme maailmankuvaa ja vastakkaiset näkemykset jäävät huomiotta. 

Epävarmuus on ikävä tunne. 

Juhlista on hankala nauttia täysillä, jos ei ole varma muistiko ulos lähtiessä sammuttaa hellan tai vetää suoristusraudan johdon irti seinästä. Lääketiede on kuitenkin täynnä epävarmuutta ja harvoin voidaan antaa yksiselitteisiä ja yleispäteviä vastauksia ongelmiin. Tautien etiologiat ovat monitekijäisiä ja ihmisten kehot ovat yksilöitä, eivätkä toimi kaikki samalla tavalla. Tämän vuoksi usein tarvitaan monia lääkekokeiluja ja hoitomuotoja sekä paljon aikaa ennen halutun vasteen saavuttamista. Sama lääke, joka paransi naapurin Väinö-Inkerin vaivat, voikin aiheuttaa itselle vain vatsanväänteitä ja unettomuutta.

Tässä onkin loistava markkinarako vaihtoehtoishoidoille ja ravintolisille. Kun monimutkaisiin ongelmiin tarjotaan yksinkertaisia ratkaisuja, ihmiset kiinnostuvat. Helppous viehättää. Siinä missä lääkärit tarjoavat ehkiä, mahdollisuuksia, muttia ja tilanteen seuraamista, voivat itseoppineet valmentajat ja hyvinvointigurut tarjota tasapainoa, kivuttomuutta, voimaantumista, oireettomuutta, terveyttä ja kaikin puolin parempaa elämää vain yhdellä pillerillä. Ja toisella. Ja kolmannella. Tai viimeistään sitten, kun keräät koko sarjan. 

Epävarmuuden lisäksi tylsyyttä kartetaan viimeiseen asti. Suomalaisista ravitsemussuosituksista esimerkiksi on kerrottu päiväkodin hiekkalaatikolta lähtien ja tuttu viesti alkaa maistua jo puulta. Ravitsemussuosituksista on puhuttu niin kauan, että ne ovat menettäneet mielenkiintoaan. Sen lisäksi ravitsemussuositukset eivät sisällä lupauksia nopeista tuloksista ja elämän mullistumisesta. Ei ihmepillereitä, joilla pysyt terveenä ja ihannepainossasi, vaan tavallista ja monipuolista ruokaa, jota pitää syödä päivästä ja vuodesta toiseen. 

Totta kai uusi tieto kiinnostaa. Onhan se kutkuttava ajatus, että jokin superfood voisi parantaa sairauden kuin sairauden ja pitää meidät virkeänä ja toimintakykyisenä eläkkeelle asti. On ihan normaalia innostua, kun pientäkin näyttöä löytyy jonkin aineen terveellisyydestä ja vaikutuksesta johonkin sairauteen. Mutta siinä kohtaa pitäisi vimmatusti alkaa tutkia lisää, eikä julistaa sosiaalisessa mediassa löytäneensä parannuskeinon syöpään. 

Homeopatiaan luotetaan, koska se on ikivanha parannuskeino. Samalla ollaan valmiita tarttumaan jokaiseen uuteen tiedonmuruun, joka kuulostaa kiinnostavalta ja omiin näkemyksiin sopivalta, vaikka päinvastaista tutkimustietoa olisi kertynyt jo runsaasti vuosikymmenien ajan. En tiedä teistä, mutta itse näen tässä pienen ristiriidan.

Do your own research

Jos uskaltautuu kyseenalaistamaan villiltä kuulostavia terveysväitteitä, perustelujen sijaan saa kehotuksen itse tutkia asiaa. Jep, kaunis ajatus, mutta ihmisillä on melko erilaisia näkemyksiä siitä, mitä asiaan itse tutustuminen tarkoittaa. Toisille se tarkoittaa luotettaviin lähteisiin tutustumista, ehkä meta-analyysien ja katsausten tarkastelua tai asiantuntijoiden puoleen kääntymistä ja näiden pohjalta kokonaiskuvan muodostamista. Toisille se tarkoittaa mielipiteen muodostamista ja sitten tätä mielipidettä tukevien blogikirjoitusten, Youtube-videoiden ja Facebook-ryhmien kommenttien etsimistä. 

Usein nämä ”olen itse tutkinut asiaa” -tyypit kuvittelevat tehneensä merkittävänkin tieteellisen läpimurron nostaessaan esiin sen tutkimuksen, jonka tulos on eri kuin sadoilla tai tuhansilla muilla tutkimuksilla. Onhan se mielenkiintoisempi ajatus, että tiedeyhteisöltä on jäänyt jokin mullistava löydös huomaamatta, kuin se, että tulos onkin vain sattumaa, syy-seuraussuhteita on tulkittu väärin tai tutkimus on yksinkertaisesti huonosti tehty.

Usein ihmisiltä unohtuu se ikävä tosiasia, että tietolähteet eivät ole keskenään yhtä hyviä ja luotettavia. Siksi ”do your own research” -neuvo ei ole kovin pätevä silloin, kun lähdekritiikki ontuu. Jos ei osaa arvioida saamansa tiedon luotettavuutta ja paikkansapitävyyttä, on hyvin suuri todennäköisyys eksyä tieltä ja pahasti. Omaa näkemystä tukevia lähteitä löytää internetin syövereistä aivan varmasti, kunhan jaksaa kaivaa. Todellinen haaste onkin kaiken sen tietomäärän puolueeton tarkastelu.

Mitä voin tehdä asialle?

Ilmianna somessa epäilyttävät julkaisut. Kommentoi ja oikaise virheellisiä väittämiä. Jep, helposti sanottu, mutta kynnys omalla nimellä ja naamalla kommentointiin on valtava. Nuoren lääkisopiskelijan huijarisyndrooma on myös omiaan lisäämään epävarmuutta omasta tietotaidosta, enhän minä nyt ole mikään asiantuntija oikaisemaan väitteitä. Miten kertoa tutkimustuloksista tekemättä siitä puisevaa ja vaikeasti ymmärrettävää? En nyt haluaisi ehdotonkaan olla väittäessäni vastaan, kyllähän tiedekin muuttuu. Entä mitä muut ajattelevat, jos aloitan urani somevaikuttajana?

Et ole ajatustesi kanssa yksin, eikä tarvitsekaan. Vastalääkkeessä saat seuraksesi satakunta samoin ajattelevaa ja yhtä paljon terveyshuuhaasta ärsyyntyvää nuorta kollegaa, joiden kanssa teemme yhdessä terveystiedettä näkyväksi. Yhdistys tarjoaa jäsenilleen monipuolista toimintaa somen ja tiedejuttujen tekemisestä tapahtumiin, halutessasi pääset myös harjoittamaan puhelahjojasi kouluvierailuiden ja luentojen merkeissä. Tukea tekstien hiomiseen saat lisäksi ammattitoimittajilta sekä vertaisarvioita tekeviltä terveysalan ammattilaisilta. Säännöllisesti järjestettävissä yhdistysilloissa keskustelua on herättämässä juuri meitä kiinnostavia puhujia ja samalla pääset bondailemaan aiheesta muiden jäsenten kanssa.

Näpyttele siis sähköpostia taloudenhoitaja@vastalaake.fi ja liity jäseneksi!

Teksti: Vastalääkeyhdistyksen hallituksen jäsenet Mia Muhonen (pj), Saara Suvanto (vpj) ja Selma Valjus (Helsingin paikallisjaoksen pj)