Tällaisen otsikon Q-kautisen päätoimittaja Minna Lehtisalo antoi minulla Vieraskynän aiheeksi. Istun kirjoittamassa tätä helatorstaina aamuna aurinkoisella terassilla korkealla kattojen yläpuolella Nizzan vanhassa kaupungissa, aurinko paistaa lämpimästi ja turkoosinsininen Välimeri on täysin tyyni edessäni.
Meillä kaikilla, niin henkilökunnalla kuin opiskelijoillakin, on ollut poikkeuksellisen raskas talvi takana yliopiston yt-neuvottelujen takia. Niihin jouduttiin, kun valtiovalta kohdisti yliopistoon isot säästöt ja meidän yliopistoomme suhteellisesti vielä paljon muita suuremmat leikkaukset. Meillä rehtori päätti, että niukkuus jaetaan tasaisesti kaikille, ja meillä se tarkoitti tässä vaiheessa sekä tila- että henkilöstökulujen vähennystä. Maalis- ja huhtikuussa lääkiksessä tehtiin raskaat irtisanomiset, ja nyt voidaan kertoa, että Meilahdessa vähenee yhteensä 70 henkilötyövuoden edestä resursseja. Tämä tapahtuu kolmella mekanismilla eli eläköitymisten, määräaikaisuuksien päättymisen ja irtisanomisten avulla (1).
Nyt, kun kaikki tämä on tehty, on toki aika suunnata katseet ja ajatukset eteenpäin. Toukokuun alussa rehtori kiertää kampuksilla avaamassa uuden strategiakauden suunnittelua. Kesäkuussa yliopiston hallitus päättää tulevan 2017-20 kauden kehittämiskohteet. Tämän jälkeen meilläkin Meilahdessa tullaan järjestämään monia tilaisuuksia, joissa opiskelijoiden ja koko henkilökunnan kanssa keskustellaan niistä toimenpiteistä, joilla voisimme edelleen kehittää toimintaamme entistä tehokkaammaksi ja tuloksellisemmaksi. Koska kyseessä on myös resurssien jako yliopistotasolla, olisi erittäin arvokasta, että saisimme laajat joukot mukaan pohtimaan uusia avauksia näinä muuten taloudellisesti aika niukkoina aikoina (1).
Mitä nämä kehityskohteet voisivat olla? Esimerkiksi digioppimisympäristöjen kehittäminen. Tämä olisi meille hyvinkin ajankohtainen teema niin iPad- ja Sectra-pohjaisen opetuksen kuin simulaatiolabrojen kehittämisen kannalta. Koska kaikki meidän opetuksemme ja potilaiden hoito perustuu tieteelliseen tutkimukseen, on tutkimusedellytysten parantaminen Meilahdessa aivan keskeinen tavoite. Tämän vuoden alussa saimme pitkien neuvottelujen jälkeen aikaan HUS/HY yhteistehtäviä: 20 väitöskirjaa tekevää ja 10 postdoc-kaudelta palaavaa nuorta, jotka samaan aikaan erikoistuvat HUS:ssa, saivat kukin kahden vuoden vakanssin. Vuosien 2016-17 aikana toinen vuosi on varattu tutkimustyölle ja toinen erikoistumiselle. Hakijoita näihin tehtäviin oli yli 100, mikä osoittaa, että kliinisellä uralla olevien nuorten tutkimusedellytyksiä tulee entisestään pyrkiä parantamaan.
Uusi avaus on myös Health Capital Helsinki (HCH) hanke, jossa pyritään siihen, ettei terveydenhuoltoa nähtäisi pelkästään suurena kulueränä vaan myös mahdollisena uutena taloudellisen toimeliaisuuden lähteenä. Koska koetan aina luennoilla kannustaa opiskelijoita lukemaan ahkerasti Duodecim-lehteä, viittaan tuoreeseen pääkirjoitukseen, jossa HCH-hanketta on esitelty laajemmin (2).
Lääkis on edelleen hyvässä iskussa, ja yhdessä kaikkien toimijoiden kanssa meidän on mahdollista entisestään parantaa suorituksiamme Meilahdessa myös tulevina vuosinakin.
Viitteet
1) Linkki videoblogiin:
http://www.youtube.com/attribution_link?a=RAQgyJscx_g&u=/watch?v=YEGq4cdutCs&feature=em-upload_owner
2) Mäkitie Ahti ja Renkonen Risto, Duodecim 2016; 132:810-1.
Risto Renkonen
Lääketieteellisen tiedekunnan dekaani
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/kandidaadh/qk2020/wp-includes/formatting.php on line 4826
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/kandidaadh/qk2020/wp-includes/formatting.php on line 4826
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/kandidaadh/qk2020/wp-includes/formatting.php on line 4826
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/kandidaadh/qk2020/wp-includes/formatting.php on line 4826