Tiedekunnassa ollaan viimeiset pari vuotta eletty opintosuunnitelman suhteen pohdiskelun ja suunnittelun aikaa. Tiedekunnan johto on vetänyt suuria linjoja ja on siinä fysiologian opettajankin tajuntaa laajennettu, kun on saanut hyvän tilaisuuden tutustua opintosuunnitelmaan kokonaisuutena. Tuumista toimiin ryhdytään jo parin kuukauden kuluttua, kun alfat aloittavat yhtenäisenä joukkona HLL- ja LL-tutkinnoille asetettujen osaamistavoitteiden tavoittelemisen. Oli curriculum uusi taikka vanha, alfoille kaikki on uutta ja ennen kokematonta.
Miltä näyttää ensi syksy opettajan näkövinkkelistä? Curriculum -uudistus itsessään muuttaa monen opettajan vuodenkulkua – kun opintojaksot sijoittuvat nyt eri tavoin, saattaa allakassa esiintyä ruuhkaa ja/tai väljyyttä eri vuodenaikoina. Tämä on todellinen muutos ja sillä on merkitystä muiden akateemisten tehtävien hoidon kannalta. Ensi syksynä meihin iskee myös volyymiekspansio (↑200 opiskelijaa), joka voi ilmetä ajoittaisena palautemekanismien herkkyyden laskuna opiskelijoiden ja opettajien välisissä suhteissa:-) Tästä selvitään, mikäli opettajia on tarpeeksi opiskelijamäärään nähden. Tiedekunnan organisaatiouudistusta ja Medicum –yksikköä ollaan jo eletty tämä kevät ja monta hyvää asiaa on sen myötä tapahtunut, yhtenä opintotoimiston suoma helpotus opetuksen hallinnollisiin tehtäviin. Tilanpuute aiheuttaa hieman hämminkiä, semminkin kun koko kurssin vetäviä luentosaleja ei lähimaastossa ole kuin yksi ja liki 40 pienryhmälle on tarjolla rajoitetusti ryhmätyötiloja. Tilapulmia koetetaan välttää hyvällä suunnittelulla ja yhteistyöllä, sekä ryhmäopetusten rytmittämisellä useampaan ”aaltoon”.
Syksy 2015 tulee olemaan työntäyteinen, ja erityisesti siirtymävaiheen beetoilla kevät 2016 vähintään ”haastava”, kun elinjärjestelmäjaksot on välttämättömästi survottu hieman pienempään kenkään kuin aikaisemmin. Huhtikuussa beetat ovat uuden edessä: denttareiden ja medisiinareiden tiet eroavat lopullisesti ja mikrobiologian, (yleis)patologian, kliinisen kemian ja hematologian, genetiikan ja mm. hammaslääketieteen propedeutiikan opinnot alkavat ja jatkuvat toukokuun loppuun. Kanditentti on tuolloin jo historiaa.
Opettaminen on vuorovaikutusta, joka aikaansaa oppimista. Vuorovaikutus ON aina kaksisuuntaista ja johtaa parhaimmillaan siihen, että sekä opiskelija että opettaja oppivat. Uuden curriculumin startatessa olemme kaikki samassa veneessä ja tarvitsemme kaiken mahdollisen tuen toisiltamme ja tiedekunnalta, jotta uudistus saisi aikaan toivotut muutokset.
Helsingissä 11.5.2015
Liisa Peltonen
fysiologian yliopistonlehtori
L1/H1 Johdanto ongelmalähtöiseen opiskeluun –opintojakson vastaava
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/kandidaadh/qk2020/wp-includes/formatting.php on line 4826
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/kandidaadh/qk2020/wp-includes/formatting.php on line 4826
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/kandidaadh/qk2020/wp-includes/formatting.php on line 4826
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/kandidaadh/qk2020/wp-includes/formatting.php on line 4826