Tämä on otsikko

Kädessäsi oleva lehti ja sen artikkelit ovat syntyneet sanan meta innoittamana, mutta mitä meta oikeastaan tarkoittaa? Entä mitä tärkeää voimme oppia sen avulla?

Taputusten saattelemana yleisöstä kuuluu huuto: ”OMSTART!” Laulaja katsoo tiiviisti yleisöön ja kysyy: ”Mistä vielä laulaisimme?”

Speksissä on yleistä, että yleisö on suoraan kontaktissa näyttämöön, mutta myös näyttelijät ja muut esiintyjät puhuttelevat yleisöä. Kyseessä on esimerkki teatterin keinosta, jota kutsutaan neljännen seinän rikkomiseksi. Lavalla olevat esiintyjät rikkovat illuusion tapahtumien todellisuudesta tiedostamalla tai epäsuorasti myöntämällä olevansa osa näytelmää. Tätä voidaan kutsua metateatterin tai laajemmin metafiktion keinoksi.

Termiä ”meta” voidaan käyttää muissakin yhteyksissä: metateksti, metaelokuva tai vaikkapa metakeskustelu. Määritelmän mukaan meta on asiaan itseensä viittaavaa tai itseensä kohdistuvaa. Alkujaan kreikan kielessä prepositiona käytetyllä sanalla on alunperin tarkoitettu muutosta, vaihdosta tai jälkeen tulemista. Metaelokuva on elokuva, joka kertoo elokuvan tekemisestä, ja metakeskustelu on keskustelu, jossa on aiheena itse keskustelu tai keskustelut yleensä.

Tässä lehdessä metan määritelmää on laajennettu, mikä sopinee, koska meta on kirjaimellisesti ”jälkeen”. Myös yleisesti metan määritelmää on venytetty – kun liikutaan pois alkuperäisestä asiasta tai aiheesta, ollaan metan puolella. Itse olen pitkään viljellyt lausahdusta ”No nyt meni metan puolelle”, kun keskustelu on ajautunut jostain arkisesta syvälliseen. Kaikki syvällinen pohdinta ei automaattisesti ole metaa, mutta välillä on hauskaa havahduttaa keskusteluseura siitä, kuinka kauas lähtöpisteestä ajatustenvaihdossa ollaankaan päädytty. Toisaalta tällä tavalla viittaamalla käymääni keskusteluun teen keskustelusta metakeskustelun.

Jos Q-kautinen haluaisi olla lehtenä meta, sen pitäisi julkaista juttuja itsestään. (Ks. “Q-kautinen 60 vuotta: tiedotuslehtisestä some-aikakaudelle”, Q 4/18.) Tässä lehdessä on kuitenkin artikkeleita liittyen kuihin, kuukautisiin, Kuukautiseen, kuukausiin sekä metaan itseensä. Huomasitko muuten, mitä juuri tein?

Metaan voi myös luoda lisää tasoja. Jos esimerkiksi tämä artikkeli kertoisi artikkelien kirjoittamisesta ja samalla artikkelissa huomautettaisiin, että artikkeli on meta-artikkeli, se olisi tavallaan metaa kahdella tasolla. Voitaisiin puhua jonkin sortin ”metaceptionista”. Tällä viittaan meemiin, joka juontaa juurensa Christopher Nolanin elokuvan ”Inception” nimestä. Elokuvassa liikutaan unimaailmoissa siten, että unessa mennään nukkumaan ja nähdään unta unen sisällä. Vastaavasti pitsa, jonka täytteenä on toinen pitsa, voisi olla “pitsaception”.

Inceptionin voi ajatella myös käyttävän metaa elokuvan keinona. Inception ei kerro elokuvan tekemisestä, mutta idea unesta unen sisällä on monessa mielessä todella meta. Elokuvan voisi nähdä jopa eräänlaisena tulkintana teoriasta, jossa todellisuutemme on jonkin toisen korkeamman sivilisaation tai todellisuuden simulaatio. Teorian mukaan olemme siis mahdollisesti pitkänkin sisäkkäiden simulaatioiden ketjun loppupää. Jos teknologiamme kehittyy tarpeeksi, voisimme luoda oman tietokonesimulaatiomme, jossa kaltaisemme olennot seikkailevat universumimme kaltaisessa maailmassa muodostaen täten seuraavan tason simulaatioiden sarjassa.

Aristotelen kirjoitusten mukaan nimetty filosofian ala, jossa pohditaan olevaisuuden olemusta ja perussyitä on metafysiikka. Niin ikään mennään fysiikan ulkopuolelle: nämä maailman ilmiöt ymmärrämme, mutta mitä tämä kaikki lopulta tarkoittaa, mistä se on peräisin ja miksi. Simulaatioteoria on esimerkki metafyysisen pohdinnan tuloksesta. Metafysiikka jos jokin on syvällistä. Mikä on ajan luonne? Onko olemassa tahdonvapautta? Entä jumalaa? Ihminen on olentona melkoisen meta, pystyyhän hän pohtimaan omaa olemaasoloaan sekä ajattelemaan ajattelevansa. Meta on syvällä ihmismielessä.

Onko se metaa, jos lääkäri menee lääkäriin? Kysymys on hölmö, ja se korostaa ikävää ilmiötä, jossa lääkärit ovat usein itse huonoja hakeutumaan hoitoon. Ikään kuin siinä olisi jotenkin outoa tai erityistä, kun lääkäri menee lääkäriin. “Lääkärikin on ihminen”, kuuluu klisee. Mutta miksi oikeastaan otin tämän esille, saatat kysyä. Metan tapainen ilmiö on itseasiassa hyvinkin oleellinen lääketieteessä. Toki meta vilisee etuliitteenä monissa molekyylibiologisissa ja lääketieteellisissä termeissä – on metanolia ja metaplasiaa. Tarkoitan kuitenkin jotain paljon perustavanlaatuisempaa asiaa.

Potilas tulisi nähdä myös muutoin kuin sairautensa kautta. Potilas on ihminen – siispä kaikki, mitä ihmisyyteen liittyy on myös taustalla potilaan sairaudessa tai huolissa. Mitä tulee sairauden jälkeen? Kaikki muu. Jos pinnalliselta diagnoosikriteerien tai laboratoriotulosten tuijottamiselta ei pääse pidemmälle, jotain todella oleellista saattaa jäädä huomaamatta. Häilyvä raja menee toisaalta siinä, milloin potilaan asiat tulevat liian lähelle lääkäriä ja työt tulevat mielessä mukaan kotiin. Lääkärin olisi hyvä tunnistaa, milloin katsoa potilasta läheltä ja milloin vähän kauempaa; milloin tuijottaa mikroskoppilla ja milloin ottaa elämäntilanne huomioon.

Meta on terminä ja ilmiönä nerokas. Se voi olla huumorin keino, tarinan keino tai yllättävä yksityiskohta. Se on toisaalta myös muistutus siitä, että välillä pitää pysähtyä – ymmärtämään, missä on ja toisaalta suhteessa mihin sekä miettimän, mihin on menossa ja miksi. Näe putken ulkopuolelle. Huomaa, minkä akselin ympäri oravanpyöräsi pyörii. Elimme sitten simulaatiossa tai emme, mutta toisin kuin speksissä tai elokuvan kuvauksissa et saa aina mahdollisuutta tehdä asioita uudelleen toisin tai paremmin. Ehkä rinnakkaistodellisuudessa sitten.

Teksti ja kuva: Onni Jaskari