Kiurujen viserrys ja feissareiden runsastuminen katukuvassa ovat monille varmoja merkkejä kevään alkamisesta, mutta tosi-tv:n ystäville riemastuttavin arjen uutinen lienee se, että talven päättymisen myötä palaa televisio-ohjelmistoihin myös Temptation Island (tai…
-
-
Osa kokee sen hieman kiusallisena, ahdistavanakin. Toiset ovat omaksuneet sen osaksi omia rutiinejaan. ASMR eli Autonomous Sensory Meridian Response kuvaa tietynlaista rentouttavana koettua aistimusta. Jotkut nimittävät sitä jopa aivo-orgasmiksi. Useimmiten…
-
Kevätauringon säteet pujottelivat rakennustelineiden, pylväiden ja nostokurkien kaulojen väleistä talven jäljiltä sulavaan maahan. Rakennustyöläiset päättelivät työpäiväänsä. Katselin maisemia Kalasataman Terveys- ja hyvinvointikeskusksen kuudennen kerroksen ikkunasta. Tulin Kalasatamaan tutustumaan Helsingin kaupungin…
-
En ole seksin tai seksuaalisuuden asiantuntija. Haluaisin olla, mutta koen, etten ole asemassa, jossa voisin neuvoa ketään ainakaan ylhäältä päin. En toistaiseksi ole täysin sinut itseni ja kehoni kanssa eikä…
-
Muistan, miten opettajani kertoi ensimmäisistä kuukautisistaan ja rullasi sitten kiusaantuneena ehkäisyvälineen banaanin suojaksi. Veljeni luokanopettaja taas täytti kondomin vedellä ja pudotti sen ikkunasta ohikulkijan päähän. Useimpia meistä lienee kondomidemonstraation lisäksi…
-
Sain vanhemmiltani noin 11-vuotiaana kirjan ”Sexpack – Tosi pojan ylä- ja alapäälle” (1) Luin silloin kirjan läpi ja se oli hyvin informatiivinen ja asiallinen, mutta sopivalla teinipojalle suunnatulla humoristisella ”twistillä”.…
-
NOUSUSSA Koululakot ilmaston puolesta Ruotsalaisen Greta Thunbergin johdolla nuoret ympäri Eurooppaa ovat olleet koululakoissa. Q-kautinen ei kannusta tällaiseen toimintaan lääkiksessä ainakaan enään klinikka-vaiheessa, vaikkakin pitää mieltään osoittavia nuoria esimerkillisinä! Unarin…
-
Vegaaninen nistipata (annoshinta: 0,28e) Opiskelijoiden ja muidenkin varattomien huithapelien reseptikirjojen ikivihreisiin lukeutuu tietysti myös surullisen kuuluisa nistipata (ransk. ragoût du drogué). Pitkälti makaronista ja jauhelihasta koostuva ateria ei kuitenkaan täytä…
-
Jokainen tuntee tuon Mocsussa hiljalleen valuvan lääkiselämän eliksiirin, ja rohkeimmat ovat tutustuneet myös sen tuottamiin makuelämyksiin. Harva kuitenkaan on jäänyt pohtimaan, mistä tämä taikajuoma oikein tulee. Siksipä nyt, Perfeton aikakauden…
-
Ympäristötietoinen toimituksemme laati kaurajuoma-arvostelun, jossa kahviin sekoittuvia kaurajuomia testattiin Mocsun ummetuslääkkeenäkin tunnetun, palaneen autonkumin aromeja sisältävän Perfeton seassa. Näin juomat altistettiin äärimmäisille olosuhteille, ja mitattiin niiden todellinen luonne. Huhujen mukaan…
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/kandidaadh/qk2020/wp-includes/formatting.php on line 4826
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/kandidaadh/qk2020/wp-includes/formatting.php on line 4826
Newer Posts
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/kandidaadh/qk2020/wp-includes/formatting.php on line 4826
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/kandidaadh/qk2020/wp-includes/formatting.php on line 4826
Older Posts