Pääkirjoitus: Olen, olet, olemme. Annetaan olla.

Alkukesästä kruunattu Miss Gay Finland 2018 Iina Karinen kertoi kilpailun aikana syrjinnästä, jota on kohdannut terveydenhuollossa. Hän sairastaa MS-tautia ja on ollut tilanteessa, jossa sairaanhoitaja kieltäytyi hoitamasta häntä hänen seksuaalisen suuntautumisensa tultua esille. Vaikka kyseessä oli yksittäistapaus, aikoo hän missivuotenaan vaikuttaa terveydenhuollossa, jotta piilevä syrjintä kitkettäisiin pois.

Suomen terveydenhuollon luulisi olevan paikka, jossa jokainen kohdataan ihmisenä muiden joukossa. Toivoisin, että tällaisiin tarinoihin ei tarvitsisi törmätä enää 2010-luvulla. Kuitenkin vanhat asenteet jylläävät. Jos homo- tai transfobinen terveydenhuollon työntekijä kokee, ettei pysty samalla tavalla hoitamaan potilasta, jonka identiteetti aiheuttaa jonkinlaisen kielteisen tunnereaktion, on ehkä parempi olla hoitamatta. Pitäisikö tällaisen henkilön kuitenkaan olla töissä alalla, jossa on väistämättä tekemisissä erilaisten ihmisten ja heidän yksityiselämiensä kanssa?

Kesäkuussa mediassa kuohusi, kun Pori Jazzin toimitusjohtajaksi juuri valittu Aki Ruotsala sai potkut homofoobisten kommenttiensa takia. Ruotsala ei usko homojen olemassaoloon, mutta kuvittelee kristinuskon pystyvän muuttamaan homon heteroksi. Mielenkiintoinen ajatuksenkulku. Ja mikä tekee tästä vielä sekavamman, saamani käsityksen mukaan monien ”eheytysleirien” aineistot itsekin painottavat, ettei seksuaalista suuntautumistaan voi sinänsä muuttaa, mutta tunteensa voi (yrittää) tukahduttaa.

Ruotsala-tapauksessa palataan ongelman juureen. Onko jonkun mielipide tärkeämpi ihmisoikeus kuin toisen oikeus elää ja rakastaa? Joku voisi väittää, että mielipiteellä ei voi aiheuttaa toiselle kärsimystä, mutta todellisuus kertoo toista, kun todella haitallisiksi todettuja eheytysleirejä järjestetään ja suvaitsemattomaan perheeseen syntyneet seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvat lapset kokevat syrjintää ja halveksuntaa läheisimmiltään. Vaikka sananvapaus olisi kuinka tärkeää demokraattisessa yhteiskunnassa, ei se voi ohittaa kenenkään muun ihmisoikeuksia.

Me tarvitsemme lisää ymmärrystä ja arvostusta toisiamme kohtaan tässä polarisoituneessa maailmassa. Monet ovat osa jotakin identiteettijoukkoa. Kuitenkin, jokainen ihminen on ainutlaatuisuudessaan erilainen toisesta. Lajittelujen merkitys on siis kyseenalaistettavissa. Samaan aikaan olemme myös samanlaisia, ihmisiä, joilla on sama arvo ja sama velvollisuus kunnioittaa toista ihmistä sellaisena kuin hän on.

Tässä Q-kautisen numerossa liikutaan teeman ”Identiteetti” ympärillä. Q-kautinen kannattaa jokaisen tasavertaisia ihmisoikeuksia, erityisesti oikeutta toteuttaa itseään, elää ja rakastaa haluamallaan tavalla ilman syrjintää, ennakkoluuloja tai väkivallan (fyysisen tai psyykkisen) uhkaa.

Teksti ja kuva: Onni Jaskari