Pääkirjoitus: Joulupukiksi kasvamassa

Viime jouluna tein yllätysvierailun tätini luo joulupukiksi pukeutuneena. Olin ensimmäistä kertaa pukkina, ja oli vaikea pitää pokka tuttujen sukulaisten edessä. Olo oli sama kuin ensimmäisten kurssikavereiden kanssa tehtyjen Kasvaminen lääkäriksi  –näytelmien aikaan. Esitä siinä nyt sitten yhtäkkiä uskottavaa lääkäriä.

Joulun kunniaksi aloin pohtia, miten paljon joulupukin ja lääkärin työssä on muutakin yhteistä. Äkkiseltään yhteneväisyydet vaikuttavat vähäisiltä. Joulupukin maailmassa tuoksuvat kaneli ja hyasintit, lääkärin maailmassa käsidesi ja lateksi.

Tarkemmin miettiessä yhtymäkohtia löytyy kuitenkin varsin paljon. Niin joulupukin kuin lääkärin täytyy osata olla ihmisten kanssa luontevasti. Hyvät esitiedot ja niiden kertaaminen ennen perheen kohtaamista auttavat kummasti. Omat harmit ja väsymys täytyy koittaa kätkeä. Vaikka tilanne on itselle rutiinia, ei sen saa antaa näkyä ulospäin, sillä jokainen hetki on lapselle tai potilaalle ainutlaatuinen.

Joulupukki, kuten lääkärikin, näkee monenlaista; perheistä ja tarinoista jokainen on erilainen. Aina ei ole helppoa päästä ihmisten kanssa samalle aaltopituudelle. Välillä voi tuntua siltä, että potilaalla on valmiina samanlainen toivelista kuin jouluaattoa odottavalla lapsella. Niin lapset kuin aikusemmatkin saattavat myös suotta pelätä niin lääkäriä kuin joulupukkia. Asiaan liittyy varmasti osittain kummallinen rooliasu, jota ilman työ ei luonnistu.

Pukki ei onneksi joudu toimimaan samalla tavalla surun tai huonojen uutisten tuojana kuin lääkäri toisinaan. Suru tai menetys eivät kuitenkaan katso hetkeä. Joskus pukki saapuu keskelle surutyötä tai elämänkriisiä, ja silloin vaaditaan erityistä hienotunteisuutta. Parhaimmillaan pukki voi tarjota silloin ilon hetkiä. Pukin tulee aistia myös joulun herkkä puoli.

Pukki joutuu olemaan töissä jouluaattona, kuten useat lääkäritkin jossain vaiheessa elämäänsä, mutta lääkäreillä tilanne onneksi usein muuttuu iän ja arvovallan kasvaessa. Kuten monilla lääkäreillä, myös pukilla puoliso on samalla alalla. Töistä ei siis pääse eroon kotonakaan. Koko ympäröivä seurapiirikin vaikuttaa muodostuvan kollegoista. Toisaalta tämä on hyvä, sillä työyhteisössä vallitsee tiivis yhteishenki ja parhaimmillaan myös yhteisymmärrys.

Ja vielä lopuksi: kummallakin on tainnut käydä aikamoinen tuuri. Ei sitä jokaisesta isona tule Joulupukkia tai lääkäriä.

Hyvää joulunodotusta!

Minna Lehtisalo
Päätoimittaja

P.S. Kahden vuoden urakkani päätoimittajana alkaa olla lopuillaan. On aika kiittää ja poistua kuvasta. Olen matkan varrella ehtinyt soitella Suomen kuuluisimmalle dominalle, tavata Päivi Räsäsen, juosta professorien perässä ympäri kampusta ja saada sähköpostiini arviolta noin 2000 lehdistötiedotetta (suosikkieni joukossa Maksa- ja munuaisliiton viesti otsikolla “Vappu vaanii Mahtimaksaa!”). Päätoimittajana aloittaessani jännitti ihan älyttömästi. En ehkä edelleenkään ole täysin suvereeni puhumaan julkisesti, delegoimisessa on parannettavaa ja sähköpostejani hion yhä tuntikausia. Olen kuitenkin oppinut paljon, ja ennen kaikkea sen, että kaikesta selviää ja kaikkea voi oppia. Ei koskaan saa pelätä niin paljon, että jättää tekemättä asioita, joihin tuntee paloa.

Kiitos kaikille, jotka ovat olleet mukana näiden lehtien tekemisessä. On huikeaa huomata kerta toisensa jälkeen, millaisia lahjakkuuksia lääkiksestä löytyy. Erityisesti kiitos upealle toimitukselle, jonka kanssa on ollut monia hulluja ja ikimuistettavia hetkiä. Minullakin on käynyt tuuri.

Seikkailu jatkukoon.