Historialliset pandemiat

Pandemia on ihmisiin vaikuttava sairaus, joka leviää nopeasti laajalle alueelle, kuten usealle mantereelle tai koko maailmaan. Jo ihmiskunnan ensimmäisten korkeakulttuurien muodostumisen myötä ovat erilaiset bakteerit ja zoonooseista muuntuneet virukset levinneet kulkutauteina huomattavaan osaan koko maailman väestöstä – joskin ennen 1400-luvun löytöretkiä Afro-Euraasiaan rajoittuneina. Näitä varhaisimpia mahdollisesti pandemioiksi määriteltäviä epidemioita ei juuri tunneta, mutta viitteitä sellaisista esiintyy useissa uskonnollisissa teksteissä. Tällaisia on löydetty muinaisesta Mesopotamiasta, jossa kirjoitustaito kehitettiin ja kirjoitettu historia alkoi noin vuonna 3100 eaa. Kyseessä ei ole siis uusi ilmiö: vain pandemia nimityksenä, Maailman terveysjärjestö WHO ja tämän virallinen pandemian määritelmä ovat melko äskettäin keksittyjä.

Varhaisin historiaan kirjattu laaja epidemia oli noin vuonna 430 eaa. puhjennut Ateenan rutto, joka mahdollisti Spartan voiton näiden kahden välisessä sodassa tappamalla 25–30 % Ateenan alueen ihmisistä. Tämän aiheuttamaa patogeenia ei ole vieläkään tunnistettu. Sen kuitenkin epäillään olleen paiseruttoa aiheuttava Yersinia pestis -bakteeri tai sama taudinaiheuttaja kuin noin vuosina 165–195 jaa. ilmenneellä ensimmäisellä tunnetulla pandemialla, Antoniuksen rutolla, jonka tutkijalääkäri Galenoksen kuvailemat oireet vastasivat isorokkoa. Antoniuksen rutto levisi Mesopotamiasta koko Rooman valtakuntaan tappaen viisi miljoonaa ihmistä – yli kaksi prosenttia maailman silloisesta väestöstä. Sen, noin vuosina 250–270 vallinneen Cyprianuksen ruton sekä muiden epidemioiden arvellaan olleen merkittäviä Rooman valtakunnan hajoamista myötävaikuttaneita tekijöitä, vaikka hajoaminen tapahtuikin vasta 400-luvulla. On myös mahdollista, että nämä kaikki epidemiat olivat sama tauti: paiserutto.

Mustarottien kirpuista levinnyt bakteeriperäinen paiserutto aiheutti kuitenkin ensimmäisen varmistetun pandemiansa, Justinianuksen ruton, vasta noin vuosina 541–750 jaa. Se saapui Keski-Aasiasta maa- ja meriteitse koko Välimeren alueelle aiheuttaen kahden vuosisadan aikana noin 30–100 miljoonan ihmisen kuoleman. Bysantin valtakunta ja Sassanidien Persia heikentyivät Justinianuksen ruton ja keskinäisen sotansa yhteisvaikutuksesta. Tämä johti siihen, että 600-luvun arabien valloitusretkissä Bysantin valtakunta menetti suuren osan alueistaan ja Sassanidien valtakunta romahti kokonaan.

Toinen paiseruton varmistetusti aikaansaama pandemia, musta surma, oli maailmanhistorian tappavin. Se levisi 1330-luvulla Keski-Aasiasta lähes koko Euraasiaan. Erään teorian mukaan se saapui Eurooppaan mongolien katapultoitua ruttoon kuolleiden ruumiita Mustanmeren rannalla sijaitsevaan, silloin Kaffaksi kutsuttuun satamakaupunkiin vuonna 1346. Arviolta jopa 30–60 % Euroopan väestöstä vuosien 1347–1352 aikana ja 75–200 miljoonaa ihmistä ympäri maailman kuoli mustaan surmaan. Pandemia uusiutui monta kertaa Euroopassa ja Välimeren alueella 1300–1600-luvuilla sekä Aasiassa pitkin 1800-lukua. Vuonna 1403 Venetsiassa kehitettiin varotoimeksi käytäntö, jossa saapuvat laivat joutuivat odottamaan satamaan pääsyä 40 päivää, “quaranta giorni”, mistä nimitys karanteeni sai alkunsa. Keltaista, mustaa tai vihreää lippua on käytetty laivoissa signaloimaan karanteenia, ja vielä nykypäivänäkin neliruutuinen keltamusta lippu on kansainvälinen karanteenin merkki.

Isorokko oli levinnyt ja muuntunut vanhan maailman väestössä koko keskiajan; merkittäviin antiikin ajan jälkeisiin isorokkoepidemioihin kuului muiden muassa vuosien 735–737 japanilainen epidemia. 1400-luvun löytöretkien seurauksena kulkutauteja levisi alueille, joiden väestöllä ei ollut minkäänlaista valmista immuniteettia. Isorokko, tuhkarokko sekä muita tauteja saapui Amerikkaan, ja isorokko osoittautui erittäin tappavaksi siellä. 1500-luvulla saapuneet espanjalaiset konkistadorit valloittivat isorokon heikentämän asteekkien valtakunnan. Vastineeksi eurooppalaiset saivat Amerikasta kupan 1600-luvulla. Myös hyttysten levittämät keltakuume ja malaria päätyivät 1600–1700-luvulla rahtilaivojen kautta Afrikasta muuhun maailmaan.

1700-luvun lopulla keksittiin rokottaminen, mutta teollistumisen myötä kiihtynyt väestönkasvu sekä imperialismin lisäämä laivaliikenne johtivat tästä huolimatta pandemioiden yhä tiheämpään ilmenemiseen. Kolera, jota on saatettu kuvailla jo tuhansia vuosia vanhoissa teksteissä, levisi Intian Ganges-joen suistosta aiheuttaen seitsemän pandemiaa vuosina 1817–1824, 1826–1837, 1846–1860, 1863–1875, 1899–1923, 1981–1986 sekä kehitysmaihin rajoittuneena vuodesta 1961 nykypäivään saakka. Ensimmäiset viisi pandemiaa olivat hyvinkin laajoja, mutta lääketieteen ja hygienian kehityttyä kolera on monien muiden kulkutautien tavoin pysynyt viime vuosisatoina länsimaissa kurissa.

Uuden ajan suurimpia pandemioiden aiheuttajia ovatkin olleet erilaiset influenssavirukset, joiden tehokas muuntelukyky voi kiertää rokotteiden antaman hankitun immuniteetin. Lääketieteen isänä tunnettu Hippokrates kuvaili influenssan oireet jo vuonna 412 eaa., ja ensimmäinen influenssapandemia saattoi eräiden arvioiden perusteella puhjeta Kiinassa jopa noin vuonna 6000 eaa. Influenssapandemioita on esiintynyt 1700-luvulta lähtien noin 10–60 vuoden välein, ja influenssaa voidaan jäljittää historiallisista lähteistä luotettavasti 1500-luvulle asti. Vuotuista kausi-influenssaa ei kuitenkaan kutsuta pandemiaksi, vaan pandemian määritelmään sisältyy, että kyseessä on oltava uudenlainen patogeeni.

Maailmanhistorian toiseksi tappavin yksittäinen pandemia, espanjantauti, levisi vuosina 1918–1920. Se infektoi noin 500 miljoonaa ihmistä, joka oli noin kolmasosa silloisesta maailman väestöstä, ja siihen kuoli eri arvioiden mukaan 17–100 miljoonaa ihmistä. Espanjantaudin alkuperä on tuntematon: nimi johtuu siitä, että ensimmäisessä maailmansodassa neutraali Espanja uutisoi influenssaepidemiastaan sotaan osallistuvia valtioita avoimemmin luoden illuusion, että tautia olisi esiintynyt siellä erityisen paljon. Muita merkittäviä influenssapandemioita olivat vuosien 1889–1890 venäläinen, 1957–1958 aasialainen ja 1968 hongkongilainen influenssa sekä vuoden 2009 sikainfluenssa. Viime aikoina on ilmaantunut lukuisia toistaiseksi toteutumattomiakin pandemiariskejä, kuten vuosien 2002–2004 SARS-, 2012 MERS- ja 2014–2016 ebolaepidemiat. Myös lintuinfluenssan muuntumista ihmisestä toiseen tarttuvaksi on pelätty.

Tällä hetkellä vallitseviin pandemioihin kuuluvat kehitysmaissa edelleen esiintyvän koleran ohella COVID-19 sekä joidenkin määritelmien mukaan myös HIV-1; WHO kuitenkin käyttää HIV:n yhteydessä termiä “globaali epidemia”. Sekä HIV-1:n että HIV-2:n uskotaan olevan lähtöisin Keski-Afrikasta ja tarttuneen ihmiseen alun perin apinoista. Näiden aiheuttama AIDS havaittiin kliinisesti vuonna 1981 rypäsmäisinä esiintyminä Yhdysvaltalaisten injektiohuumekäyttäjien ja homomiesten keskuudessa, ja sen arvioidaan tappaneen noin 32 miljoonaa ihmistä vuoteen 2018 mennessä. HIV-infektiota, joka ei ole vielä edennyt AIDS-vaiheeseen, voidaan nykyään hoitaa tehokkaasti lääkkein. Toimivaa rokotetta tai parantavaa lääkitystä ei ole kuitenkaan vielä kehitetty.

COVID-19-pandemiaa aiheuttaa SARS-CoV-2-niminen koronavirus. Viruksen uskotaan olevan eläinperäinen, ja se havaittiin ensimmäisen kerran Wuhanissa tuntemattomana ajankohtana. Pandemia alkoi levitä Kiinasta joulukuussa 2019 ja on tilastoidusti tappanut yli 370 tuhatta ihmistä kesäkuuhun 2020 mennessä. Erilaisten arvioiden mukaan pandemiaan saattaisi kuolla ennen laumasuojan kehittymistä noin 39–117 miljoonaa ihmistä eli 0,5–1,5 % maailman nykyisestä väestöstä. Monia lupaavia apinoilla taudin oireita lievittäneitä ja jopa infektiota estäneitä rokotteita on kuitenkin edennyt jo kliinisiin kokeisiin. Kuolonuhrien määrä voi jäädäkin alle kahteen miljoonaan, mikäli lupaukset rokotteen saatavuudesta vuoden 2020 puolella osoittautuvat realistisiksi.

Mitä tästä kaikesta voi nykytietämyksellä todeta? Elämme parhaillaan opportunistien aikakautta. Pörssi on reagoinut monissa teollisuusmaissa onnistuneeseen pandemian hillitsemiseen voimakkaalla nousulla, ja maailmanindeksi on lähellä huippuarvoansa. Sanonta “Sell in May and go away” saattaa olla nyt poikkeuksellisenkin hyvä neuvo, sillä pandemian seuraava aalto on odotettavissa syksyksi. Myös voimapolitiikan harjoittamiselle on avautunut ennennäkemättömiä mahdollisuuksia. Todennäköisyys, että kehitysmaat alistavat ikärakenteeltaan vanhemmat länsimaat taloudellisesti ja sotilaallisesti, on kasvanut huomattavasti nykyisen pandemian takia. Samoin Suomen mahdollisuus saada Karjala takaisin on korkeimmillaan sitten Mauno Koiviston presidenttikauden, mikäli katapultoimme lepakoita ja muurahaiskäpyjä itärajan tuonpuoleisiin metsiin.

Teksti: Sampo Kuusela