Julkisella puolella työskentelevän lääkärin keskipalkka on noin 300 euroa kuukaudessa, saman verran kuin hyväpalkkaisella siivoojalla. Potilaatkin tietävät tämän, ja hyvänä tapana on tuoda lääkärille lahja tai sujauttaa käteen lisää käteistä…
-
-
Mikä on opiskelutaustasi? Perustutkintoni on filosofian kandidaatti geologiasta ja paleontologiasta. Olen aloittanut perusopinnot geologiasta ja siirtynyt myöhemmin paleontologiaan, joka on hyvin poikkitieteellinen ala. Olen myös tehnyt väitöskirjani samalle laitokselle.…
-
Kuu puki tonttutamineet päälleen ja pyyhki hikeä otsaltaan. Pukki oli kutsunut hänet henkilökohtaiseen tapaamiseen porokarsinaan, mikä oli todella epätavanomaista. Joulupukki OY:llä oli ollut taloudellisesti hankala vuosi ja rankat…
-
Paras joululahja, jonka voit maapallollemme krääsäjoululahjojen ostamisen välttämisen lisäksi antaa, on vegaaninen joulupöytä. Jos mielikuvasi kasvissyöjän lautasesta jouluaattoiltana on perunat ja salaatti, olet pahasti hakoteillä. Väitän, että ennakkoluuloton kokki loihtii…
-
Kesä, mökin laituri, mansikoita ja mukaansatempaava kirja. Tai ehkä kylmä ja sateinen heinäkuun päivä, nojatuoli, viltti ja kirja, joka vie ajatukset lämpimään maahan. Mutta niin, mikä kirja? Mieleen ei tule…
-
Kuu raotteli silmiään sohvalla. Hänen kohmeloiset luomensa tuntuivat kovin painavilta. Sohvan ympäriltä kuului hämärässä huoneesta rauhallista kuorsausta ja ajoittaista kääntelehtimistä. Suuri joukko lääketieteen opiskelijoita tuntui olevan sikeässä unessa. Kuu…
-
Nousussa Opintotoimiston ja opetushoitajien stressitaso Vuoden mittaan yksi jos toinenkin papereiden ja kurssimerkintöjen viidakossa vaeltava opiskelija on saanut tuta, mitä leikkaukset ja hallinnon keskittäminen käytännössä tarkoittivat. Voikin olla, että JulkiTerhikistä…
-
Puhelin hälyttää kalenterimerkinnän muistutuksena, nyt pitää kiiruhtaa, että ehtii hypätä bussiin… Mutta mitä nyt, joku nyyhkyttää surullisena yksin pöydässä? Ei näytä tutulta henkilöltä, mutta on pakko pysähtyä ja mennä kysymään…
-
Ah, kevät. Aurinko paistaa, koivuihin puhkeavat silmut, mustarastaat laulavat. Tornisairaalan potilashuoneisiin tulvii valo, Terkon aurinkoterassi on täynnä ahkeria opiskelijoita. Opetuksessa ajatukset harhailevat, on vaikea keskittyä siihen mitä kurssikaveri sanoo, kun…
-
Psykologi Arthur Aron ryhmineen toteutti 1997 kuuluisan tutkimuksen “The Experimental Generation of Interpersonal Closeness”. Siinä hän laittoi toisilleen etukäteen tuntemattomia ihmisiä käymään läpi pareittain 36 kysymystä ja tutki, millaisia tunteita…
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/kandidaadh/qk2020/wp-includes/formatting.php on line 4826
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/kandidaadh/qk2020/wp-includes/formatting.php on line 4826
Newer Posts
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/kandidaadh/qk2020/wp-includes/formatting.php on line 4826
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/kandidaadh/qk2020/wp-includes/formatting.php on line 4826
Older Posts