Pääkirjoitus: PC

Vaaleja edeltävänä aikana pintaan nousee väistämättä kaksi ilmiötä.

Toinen koskettaa meitä median edustajia: tiedotusvälineiden sitoutuneisuus tai sitoutumattomuus. Mediakriittisimmät syynäävät lukulasit huurussa, kuka on kallellaan mihinkin suuntaan ja kenen pussista kukin saa rahoituksensa – kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Ylioppilaslehti sai jälleen osan lukijoistaan älähtämään nostamalla Vihreiden kansanedustajaehdokkaan kanteensa vaalien alla. Kauas ollaan onneksi tultu niistä päivistä, jolloin Yleisradion toimittajat joutuivat sekuntikello kädessä tasaamaan puolueiden näkyvyyttä uutislähetyksessään.

Toivon, että Q-kautisen politiikkanumerosta ei kukaan vedä palkokasvia nenään. Päivi Räsäsen haastattelu sivulla 10 ei ole vaalimainos, vaan tarina siitä, kuinka tutkimusorientoituneesta lääkisläisestä tuli koko kansan tuntema, mielipiteet jakava sisäministeri. Me lääkisläiset emme ole missään nimessä homogeeninen tai stereotyyppinen joukko, kuten sivun 13 politiikkakyselystä voitte havaita (kysely keräsi huikeat 197 vastausta, kiitos siitä!). Q-kautinen edustaa lääkisläisiä koko siinä kirjossa, joka tuloksista kävi ilmi.

Toinen vaali-ilmiö nousee ehdokkaista itsestään: äänestäjien onkiminen suuruusharhaisilla lupauksilla. Intian hallitusohjelmassa luvataan maahan 100 miljoonaa uutta vessaa (HS:n blogi Vastaus on Intia 24.3.). Suomessa paras lupaus vaikuttaa olevan vähemmän raflaava: lupaus olla tekemättä ikäviä päätöksiä. Harmillista kyllä, nyt päättyvä kausi on ollut yhtä nelivuotista vaalienalusaikaa. Hallitus on kirjava, joten koko kansaa on pakko miellyttää. Puoluejohto, hallitus, kansanedustajat; kaikki käyttäytyvät kuin suomalainen hiihtäjä, joka heittää rukkaset naulaan jo kauden alkuvaiheessa ja alkaa valmistautua seuraavaan.

Muutamaan otteeseen on jo ehtinyt näyttää siltä, että tämä luovuttamismieliala on itsensä toteuttava ennustus. Kuin ihmeen kaupalla tämä kaikkea muuta kuin yhtenäinen joukkio on silti rämpinyt läpi vaalikauden. Siitä on kuitenkin maksettu hinta. Ainoastaan täysin muodoton ja rangaton päätös kelpaa jokaiselle, koska tyhjät sanat eivät ole keneltäkään pois.

Tuntuu, että meillä Suomessa eri mieltä oleminen tulkitaan liian usein poliittisesti epäkorrektiksi. Joka suuntaan kumartelevalla “päätöksen”teolla ei vaikeassa taloustilanteessa luovivaa, kestävyysvajeen edessä paikkaansa hakevaa valtiota pelasteta. Siksi haastan meidät kaikki ja etenkin ne, joilla on käsissään valta päättää myös muita koskevista asioista: uskaltakaa väittää vastaan ja tehdä epämiellyttäviä päätöksiä, jos tilanne sitä vaatii. Eri puolilla maailmaa ihmiset menettävät henkensä siksi, että ovat ”väärää” mieltä. Se, että meillä näin ei ole, on jo itsessään riittävä syy sanoa joskus suorat sanat.