Pääkirjoitus: Suunnitelmallisuudesta – ja sen tarpeellisuudesta

En ole talvi-ihmisiä. Olen aina hieman kammonnut sitä ajanjaksoa, jolloin aurinko on jo laskenut, kun koulu iltapäivällä loppuu.

Sen sijaan olen viimeisen päälle jouluihminen, eikä se jää pelkkään hiljaiseen fiilistelyyn. Puolustan perinteitä raivokkaasti. Kuusi koristellaan aatonaattona, Joulupukin kuumalinja on pakko katsoa ja riisipuuroakin pitää olla, vaikka riisit ovat mielestäni mauttomia ja niljaisia eikä se mantelikaan koskaan surkeaan nokareeseeni eksy.

Perinteet ovat helppo tapa suunnitella tulevaa; ne ovat tuttuja ja kodikkaita. Niiden orjalliseen noudattamiseen liittyy kuitenkin samoja riskejä kuin kaikkeen muuhunkin perfektionismiin: mitä jos jokin asia ei sujukaan suunnitelmien mukaan? Meneekö joulu pilalle, jos joku sairastuu, pukki tulee myöhässä tai kinkusta tulee liian kuivaa?

Kaikessa suunnittelussa on puolensa, perustui se sitten perinteisiin, ennusteisiin tai tunteisiin. Suunnitelmat järjestävät tulevaisuutta helpommin hahmotettaviin palasiin. Tulevaa ei voi ennustaa, mutta jotain pistettä kohti on jokaisen silti suunnistettava. Useimmat ihmiset tekevätkin itselleen tavoitteita, jotkut elämän jokaiselle osa-alueelle.

Ainejärjestötyössä suunnitelmat ovat avainasemassa. Ilman niitä työ on vailla suuntaa ja kehyksiä. Suunnitelmat ja tavoitteet ovat joskus hyvinkin abstrakteja, kuten hallinnon läpinäkyvyyden lisääminen, joskus konkreettisempia, kuten Mocsun remontti. Sivulta XXXX voitte lukea, miten LKS:n hallitus on suoriutunut kuluneelle vuodelle asetetuista tavoitteista. Q ainakin muuttui komeasti värilliseksi, nettiversioissa tosin on ehkä vielä toivomisen varaa!

Edeltäjäni Nico Vehmas kirjoitti viime vuoden JouluQ:n pääkirjoituksessa siitä, mitä aika päätoimittajana oli hänelle opettanut. Hän kertoi esimerkiksi rutinoituneensa sähköpostien kirjoittajana ja puhelinsoitoissa. Huomaan itsessäni saman ilmiön: yhteydenotto vieraisiin, arvovaltaisiinkin ihmisiin on lientynyt ylitsepääsemättömästä painajaisesta välttämättömäksi pahaksi, vaikka aiheuttaa edelleen sympaattisen hermoston liiallista aktivoitumista.

Ennen kaikkea tämä vuosi Q:n päätoimittajana on kuitenkin opettanut minulle sen, että jopa tärkeämpää kuin hyvät suunnitelmat, on se, että suunnitelmista pystyy tuskitta luopumaan. Esimerkiksi tämän hyppysissäsi olevan numeron suunnitellusta sisällöstä 12 sivua jäi syystä tai toisesta ilmestymättä. Suunnitelmien muuttuessa ei voi jäädä tumput suorana itkemään kaikkea sitä, mikä jäi toteutumatta. Omiin kuvitelmiin ei saa kiintyä liikaa

Nykyään ihannoidaan spontaaniutta. Spontaaniudesta puhutaan yleensä silloin, kun joku pystyttää kotibileet tunnin varoitusajalla tai heittää kaikki vanhat aikomuksensa ja kuvionsa syrjään ja lähtee Vietnamiin opettamaan leijasurffausta.  Suunnitelmissa täytyy kuitenkin olla joustavuutta myös toiseen suuntaan. Aina ei voi itse päättää, mitkä tavoitteet voi ohittaa, ja se pitää hyväksyä.

Ehkä tänä jouluna en siis murehdi, näyttääkö kuusi samalta kuin ennen tai onko maassa lunta. Aion joka tapauksessa ottaa kaiken ilon irti lomasta, ruoasta ja siitä, että voi vaan olla.

Sen mantelin aion tosin vielä joku päivä saada.

Minna Lehtisalo

Päätoimittaja

P.S. Iso kiitos tästä vuodesta parhaalle toimitukselle nykyisine, entisine ja tulevine jäsenineen, sekä kaikille lukijoille! Minulla on ollut hauska vuosi, toivottavasti teilläkin. Hyvää joulua, nähdään ensi vuonna!