Lääkärit ilman sponsoreita

Ilmaisia illallisia, pientä oheisohjelmaa, hiirimattoja, esitteitä, julisteita, kyniä, kyniä ja kyniä. Täydennyskoulutusta, hyödyllistä ensikäden tietoa uusista lääkkeistä ja hoitomenetelmistä. Lääkeyritysten ja lääkäreiden suhteesta on aina puhuttu, harvoin mairittelevaan sävyyn. Tarinoita hurjista lääkeyritysten sponsoroimista ulkomaille suuntautuvista koulutusmatkoista, joissa itse uuden tiedon jakaminen ja markkinointi on saanut kyytipojakseen kohtuuttoman hulppeat puitteet, on kantautunut ainakin edellisten lääkärisukupolvien suusta lähtemättömänä perintönä. Hieman jo vanhempi tilasto 2000-luvun alusta kertoo Lääketeollisuuden kustantaneen yhden vuoden aikana terveydenhoitohenkilökunnalle yhteensä 16000 ”koulutus-, asiantuntijakongressi-, tai markkinointimatkaa”. Helsinki pitää yllä nollatoleranssia lääkefirmojen ulkomaille suuntautuvien markkinointimatkojen suhteen, mutta pahimmillaan Suomessa lääkäri saattaa saada vuoden aikana kutsun kahdellekymmenelle tällaiselle matkalle.

Terveydenhuollon ulkopuolisten tahojen lisäksi myös ammattikuntamme sisältä on kuulunut kriittisiä ja huolestuneita ääniä. Vuonna 2004 suomalainen lääkärijoukko perusti Lääkärit ilman sponsoreita -verkoston. Nettisivuillaan tämä Lääkärin sosiaalinen vastuu-yhdistyksen alainen verkosto kertoo uskovansa mahdollisuuteen toimia lääkärinä ilman lääkeyritysten sponsorointitukea ja listaa olevansa huolestunut markkinoinnin vaikutuksista lääkäreiden hoitokäytäntöihin.

Sääntöjä, pykäliä ja ohjeitahan lääkeyritysten ja lääkäreiden suhteisiin löytyy. Lääketeollisuus ry:n julkaisema ” Lääketeollisuuden eettiset ohjeet” listaa lääkkeiden markkinoinnista seuraavaa:

– Markkinointitilaisuuksien pääpainon oltava lääkeinformaatiossa, tutkimuksessa tai lääketieteellisessä koulutuksessa.

– Tilaisuuksien vieraanvaraisuus on oltava kohtuullisessa mittakaavassa, annettavien mainoslahjojen oltava taloudellisesti vähämerkityksellisiä ja liityttävä ammatilliseen toimintaan.

– Lääkeyritys ei saa suoraan tai peitellysti  antaa taloudellisia kannustimia.

”Lääkemarkkinoinnin tehtävä, niin kuin minkä tahansa markkinoinnin, on lisätä tuotteen myyntiä. Tämä ei kuitenkaan aina ole lääketieteellisesti järkevää. Markkinoinnin ja tuotekehityksen suhdetta voisi tarkistaa: yhteiskunnan kannalta olisi järkevämpää, jos markkinointiin meneviä rahoja pyrittäisiin ohjaamaan enemmän tutkimukseen. Tietoa uusista lääkkeistä on jossain määrin toki jaettava, mutta tämä olisi varmaan toteutettavissa kohtuullisemmin kustannuksin. Lääkefirmojen markkinoinnin ohessa tarjoama täydennyskoulutus ja informaation jakaminen ovat  kuitenkin tarpeellisia.”

Täydennyskoulutus on laissakin kirjattu velvoite, josta Lääkäriliitto ehdottaa suosituksena 10 päivän vuosittaista jatkokoulutusta terveydenhuoltohenkilöille. Miten teidän mielestänne täydennyskoulutus pitäisi toteuttaa?

”Suomessa työnantajat eivät tarjoa riittävästi täydennyskoulutusta, jolloin vastuu on osittain siirtynyt lääkeyritysten harteille. Koska lääkefirman tarjoama koulutus on työnantajalle ilmaista, on se  työnantajallekin houkutteleva vaihtoehto. Suomi ei ole omaksunut monien muiden maiden tapaa, jossa lääkärin täytyy säilyttääkseen toimilupansa osallistua säännöllisesti työnantajan järjestämään täydennyskoulutukseen, ja tämä voi selittää osaltaan työnantajien haluttomuutta järjestää riittävästi täydennyskoulutusta.

Nettisivullaan verkosto listaa hyväntahtoista hämmennystä herättävät kolme jäsenkategoriaansa, jotka tiivistettynä ovat: 1) totaalikieltäytyjä lääketeollisuuden yhteistyön suhteen 2) osallistuminen lääkefirmojen koulutuksiin, mutta kieltäytyminen oheistoiminnasta ja tuotteista. 3) hengessä mukana, mutta jäsen ei halua asettaa itselleen ehdottomia rajoja lääkefirmojen suhteen.

”Huomattavaa on, että vaikka lääkefirmojen täydennyskoulutus on tärkeää, myös esimerkiksi Lääkäripäivät järjestää laadukasta koulutusta. Kukaan lääkäri ei varmastikaan jää heitteille ja altista ammattitaitoaan rapistumisen partaalle jättäessään väliin lääkefirman koulutuksia. Niin dominoivaa asemaa lääkeyrityksillä  ei sentään ole. Jäsenkategorioista täytyy sanoa, että niitä ei ole aivan tosikkomielessä tehty, eikä tämän kaltaisten jäsenten luokittelua ole oikeasti verkostossa olemassa.” Kategorioiden on tarkoitus myös rohkaista mukaan niitäkin, joita täydellinen lounaslakko ja omien kuulakärkikynien ostaminen rahalla hirvittää. ”Ei tarvitse olla absolutisti, myös kohtuukäyttäjä voi liittyä”, naurahtaa Vuorenkoski.

Huumori onkin suomalaisten  lounaistakieltäytyjien , kuten ulkomaisten esikuviensa, tärkein ase. Tästä esimerkkinä on amerikkalainen No-Free-Lunch Pen Amnesty Program, jossa järjestö vaihtaa pahamaineisia lääkeyritysten mainoskyniä omiinsa. Lääkärit ilman sponsoreita  on laatinut leikkimielisen ”Lääkäri-audit”-testin, jossa testataan vastaajan lääketeollisuusriippuvuutta. Kysymyksiä, joissa ”korruptiopisteitä” jaetaan sen mukaan, montako mainoskynää vastaajalla on tai mitä lääkkeitä tämä määräisi korkeaan kolesteroliin, ei voi kukaan ottaa aivan vakavasti. Huumori toimii myös puskurina lääketeollisuuden suuntaan. Toistaiseksi yritysmaailmasta ei ole tullut kiukkuisia yhteydenottoja tai valituksia siitä, että verkoston toiminta olisi vaikuttanut negatiivisesti myyntiin. ”Asiallisesti on käyttäydytty”, toteaa Vuorenkoski. Verkoston onkin tarkoitus herättää ihmiset ajattelemaan, eikä olla aggressiivinen.

Vuorenkoski arvelee kuitenkin, ettei verkosto ole vielä ensimmäisen vuoden opiskelijoiden keskuudessa tunnettu. Tämä saa vahvistusta  opiskelijoilta:  juuri kukaan ei ole kuullut verkostosta aiemmin. Opiskelijat vaikuttavat kuitenkin pohtineen asiaa. Moni heistä kertoo olevansa periaatteessa valmis liittymään, muttei haluaisi rajoittaa osallistumistaan koulutuksiin ja tapahtumiin:

”Mielestäni paras ratkaisu olisi käydä tasapuolisesti kaikkien tarjoajien tapahtumissa, näin kukaan ei saa erityisasemaa.”

”Luulenpa, että tilanne näyttää ulospäin pahemmalta kuin oikeasti onkaan. Kiistaton fakta on kuitenkin, että lääkefirmojen tarjoama koulutus on olennaisen tärkeää lääkärien tietoisuuden lisäämiseksi”

Opiskelijat tuntuvat olevan yhtä mieltä yksittäisen lääkärin vastuusta omien tekojensa tarkkailussa:

”Jokaisen on huolehdittava omasta objektiivisuudestaan lääkefirmoja kohtaan. Kritiikki on sallittua”, tiivistää eräs aloitteleva medisiinari. ”Olen miettinyt asiaa ja musta ei tule korruptoitunutta lääkäriä”, jatkaa toinen.

Vaikka toiminta olisi eettisesti oikein ja valvonta kunnossa, se ei vielä lääkärien ammattikunnan kannalta riitä. Olennaista on myös se, että tilanne näyttää ulospäin hyvältä ja avoimelta. Kaikkein kärkkäimmin media uutisoi suoranaisista lahjusepäilyistä. Lääkärien eettinen ohjeisto säätää ”kannustimista” seuraavaa:

-Annettujen lahjojen on oltava saajan kannalta taloudellisesti vähämerkityksellisiä ja liityttävä ammatilliseen toimintaan. Harrastustoiminnan tukeminen on kiellettyä.

– Lahjat ja apurahat eivät saa houkutella tietyn lääkevalmisteen määräämiseen tai suositteluun.

”Ovat kyllä, ja jos näitä noudatettaisiin ne olisivat sinällään riittävät. Valvonta on toki viime aikoina tiukentunut ja markkinointi siistiytynyt. Valvontalautakunta estää suurimmat ylilyönnit ja myös Fimea valvoo lääkeyritysten toimintaa, valitettavan pienillä resursseilla kylläkin.  Keskeistä jokaisen lääkärin olisi tiedostaa, että lääketeollisuus pyrkii vaikuttamaan heihin tavalla, joka ei aina ole potilaan tai yhteiskunnan edun mukaista. Koemme tämän tietoisuuden lisäämisen verkostomme peruslähtökohtana.”

Tutkimustuloksia on kuitenkin myös siitä, että pienikin lahjus vaikuttaa päätöksentekoon. Pienistä kynistäkin syntyy suuri varasto, joka täyttää valkoisen takin taskut ja lahjaksi saadut mainospenaalit. Lääketeollisuuden sponsorointivauhti on huimaa heti pienestä pitäen: ensimmäisen vuoden opiskelijoille on vajaan puolen vuoden aikana ehditty tarjota kynien ja penaalien lisäksi lukuisia hiiriä, hiirimattoja ja vihkoja, karkkia, juomia sekä tietysti useita lounaita. Lausahdus ”Orion sponssaa” on legenda, jolle aloitteleva medisiinari jaksaa naurahtaa synkimpänäkin maanantaiaamuna.

Markkinoinnin pelikenttä lienee kuitenkin hurjimmat päivänsä nähnyt ja juuri alkaneen vuoden puolella  päivitetty Lääketeollisuuden eettinen ohjeisto selkeyttää sääntöjä entisestään. Viime vuosien kynät, hiirimatot ja satunnaiset lounaat ovat pientä verrattuna aikaisempaan kestitykseen. ”Se oli hulvatonta elämää teollisuuden rahoilla. Lääketeollisuus sponsoroi avokätisesti illanviettoja, harrastustoimintaa, viinat maksettiin killan juhliin”, Vuorenkoski muistelee omaa opiskeluaikaansa.

Ongelmallista – ellei täysin mahdotonta – on myös puolueettomien asiantuntijoiden löytäminen. Mielipidejohtajien kuten Käypä hoito -suositusten kirjoittajien pitäisi ymmärrettävästi olla lahjomattomia ja ajatella objektiivisesti hoidon tulosta ja potilaan etua. Vuorenkoski korostaa, ettei tilanteessa saa taantua ajattelemaan, että lääketeollisuuden lonkerot pitävät kaikkia yhtä tiukasti otteessaan. On paljon sidonnaisuuksiltaan eritasoisia asiantuntijoita, ja siksi olisi tärkeää vertailla asiantuntijoiden sidonnaisuuksia perusteellisesti kun heitä työhön valitaan. Hoitosuositusten kirjoittajan, joka on tiiviisti tekemisissä lääketeollisuuden kanssa, on oltava tarkkana. ”Ei se ole helppo rako”, Vuorenkoski myöntää. Hänen mukaansa useimmat asiantuntijat kuitenkin tiedostavat tilanteen ongelmallisuuden varsin hyvin. Se, miten yksittäiset henkilöt toimivat, on kunkin omantunnon kysymys.

Lääkärillä on suuri vapaus ja vastuu, kun hän päättää potilaan lääkityksestä – tai lääkitsemättömyydestä. Päätös ei saisi missään tilanteessa pohjautua pelkästään lääkemarkkinointiin tai edes pelkästään hoitosuosituksiin. Tärkeintä on huomioida potilaan yksilöllinen tilanne ja potilas kokonaisuutena. ”Eivät ne simvastatiinitkaan ole kaikille järkevä ratkaisu”, Vuorenkoski viittaa Lääkäri-AUDIT-testin kohtaan. Kokonaisuuden huomioimiseen kuuluu myös turhien kustannusten välttäminen. Suomessa valintoja ohjaavat myös lääkkeiden korvausperusteet.

”Keskeistä jokaisen lääkärin olisi tiedostaa, että lääketeollisuus pyrkii vaikuttamaan heihin tavalla, joka ei aina ole potilaan tai yhteiskunnan edun mukaista. Koemme tämän tietoisuuden lisäämisen verkostomme peruslähtökohtana.” Vuorenkoski korostaa, että verkosto ei halua syyllistää yksipuolisesti lääketeollisuutta.

”Lääketeollisuutta ei tule nähdä minään demonina, vaan se tekee vain omaa työtään. Tämä työ on takoa rahaa osakkeenomistajille, ja samalla kehitetään hyviäkin lääkkeitä. Lääkärin ja lääkäriprofession velvollisuus on huolehtia, että tämä on koko ajan potilaan edun mukaista.”