Kulkuset, kulkuset, riemuin helläilee*

”Pannaanko pompaksi?” Jokainen meistä lienee kuulleen tuon lauseen lausuttavan kerran jos toisenkin, oli se sitten Meilahden pimeissä käytäväsokkeloissa, Unicafén kulmapöydissä tai Euffan saunassa. Asiaan vihkiytymättömät ovatkin joutuneet pohtimaan: ”Mitä se pomppa oikein on?” Kysyimme tämän kysymyksen muutamalta satunnaisesti valitulta opiskelijalta, ja saimme seuraavanlaisia vastauksia:

”<se emoji jossa on ne kirsikat>”

”Eiks se oo joku takki?”

”Onks se niinku joku superpallo?”

”Parasta maailmassa, saunailtojen pelastus!”  

Pomppa ei ole suinkaan mikään takki tai superpallo, vaan perinteikäs ja korkeassa arvossa pidetty lappeenrantalainen kaikenikäisille- ja kokoisille sopiva seurapeli, joka on vasta viime aikoina levinnyt suuren suosion saattelemana Meilahteen. Sitä voi pelata lähes missä vain, se ei vaadi minkäänlaisia välineitä, ja mikä parasta: häviäjällä on kaikkein hauskinta. Pelin iloisen luonteen vuoksi se toimiikin erinomaisena kollegiaalisuuden kasvattajana, jos kokee vaikkapa PBL-ryhmähengen olevan matalalla. Sitä voi myös pelata juuri niin pitkään kuin haluaa, joten nopea pomppasessio esimerkiksi luentotauolla ei ole pelkästään mahdollinen vaan jopa suotava.

Mutta miten sitä pomppaa pelataan? Peliin tarvitaan kolme henkilöä: kaksi pelaajaa sekä peliväline. Peliväline (jota myös pompaksi kutsutaan) laskee housunsa nilkkoihin ja istuutuu jollekin sopivalle reunalle, kuten vaikkapa saunan lauteelle tai katukivetykselle siten, että hänen kulkusensa jäävät roikkumaan reunan yli. Tämän jälkeen pelaajat (eli kikat) asettuvat pompan molemmille puolille, ottavat tiukan katsekontaktin toisiinsa, ja alkavat rautaisella, mutta hellän pehmeällä otteella neppailemaan pelivälineen kulkusia. Kun jompikumpi pelaajista naurahtaa, tämä pelaaja häviää, ja pääsee uudeksi pompaksi. Häviäminen tässä tapauksessa ei ole minkäänlainen häpeä, joten kynnys pelin aloittamiseen on matala: pikkujouluissa ei vaadita edes muutamaa desiä glögiä ennen kuin Euffan saunan lauteilta kuuluukin jo joululauluja kulkusten kilahtelun tahtiin.

Tässä vaiheessa joku lukija saattaa ärähtää: ”Mutta mitä, jos minulla ei ole kulkusia? Miten minä voin pelata?” Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, sillä pelistä on myös variaatio nimeltä PiPo, jossa kulkusten sijasta neppailun (tai tässä tapauksessa lärpättelyn) kohteena on pelivälineen pipari. Näin ollen kaikki pääsevät tasaisessa määrin nauttimaan Pompasta, eikä kukaan jää ilman hauskanpidosta.

*Juttua ei kannata ottaa tosissaan, mutta ei se kiellettyäkään ole

Teksti // Antti Varhimo, Zakaria Bakkali & Kevin Kirkkomäki

Kuva // Lauri Teivonen