Kuu lensi Mahtiporon selässä täysikuun valaisemassa yössä. He olivat tehneet matkaa vasta pari päivää, mutta Helsingin valot loistivat jo horisontissa. Kuu oli riemuissaan: Hän oli helpottunut Joulupukin antamasta mahdollisuudesta, ja kaiken lisäksi hän oli saanut ratsukseen Mahtiporon, poroista kuuluisimman. Nytkin hän hyräili: ”Ei itkeä saa, ei meluta saa, joku voi tulla ikkunan taa. Kuu-tonttu matkaan jo käy. Nyt nimien kirjaan merkitään taas: tuhma vai kiltti, ajatelkaas!” Mutta totta tosiaan, nytkö hänen pitäisikin tarkkailla vain tuhmuuksien tekijöitä? Ja vieläpä lääketieteen opiskelijoita! Millaisia vallattomuuksia he oikein keksivätkään? Ja voi poronperhana sentään, kuinka hän raaskii raportoida niistä joulupukille?
Lauantaiaamuna marraskuun lopussa Kuu ja Mahtiporo saapuivat Helsinkiin. Kuu ohjasi Mahtiporon keskellä kaupunkia sijaitsevaan Keskuspuiston metsään, missä riittäisi ruokaa ja liikkumatilaa. Hän astui alas poron selästä, verrytteli puutuneita jäseniään ja ihmetteli metsän lumettomuutta. Korvatunturi oli ollut jo kuukauden ajan valkea! ”Kokenut ylitonttu Timjami vinkkasi, että monet lääketieteen opiskelijat asuvat ihan tässä lähellä, Ruskeasuolla metsän laidalla. Suuntaan ensimmäisenä sinne!” Kuu puheli Mahtiporoa silittäen ja lähti astelemaan polkua pitkin kohti Mediomia.
Mediomilla oli tavallinen, hiljainen aamupäivä. Kuu päätti piileskellä parkkipaikan hiekkasäiliössä, mistä hän pystyi tarkkailla ohikulkijoita. Nuoria opiskelijoita bussipysäkillä, ehkä salille tai lenkille lähtemässä. Ei mitään hälyttävää. ”Voisinpa raportoida näistä ihanista reippaista nuorista”, Kuu huokaisi. Ikkunoiden kautta Kuu katseli opiskelijoita sängyllä makoilemassa iso näyttö kädessään, keittämässä kahvia, levittämässä isoja mustia roskapusseja, puhaltamassa punaisia ilmapalloja… ”Hmmm, mitä kummaa?” Ihmetteli Kuu.
Myöhemmin iltapäivällä liikenne pihalla lisääntyi. Pakettiautosta kannettiin isoja kaiuttimia, ihmisiä saapui täysien kauppakassien kanssa. Kuu ymmärsi nyt mitä oli tapahtumassa: ”Illalla on varmaankin juhlat! Paljon lääketieteen opiskelijoita varmasti, mutta osaavatkohan he käyttäytyä? Päihteet on kyllä mainittu Nuorten aikuisten tuhmuudet, kaikki mitä opiskelijoita tarkkailevan tontun pitää tietää -kirjassa, mutta ei kai niitä nyt sentään..? Voi minua, pitääkö minun jäädä seuraamaan illan kehittymistä?”
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home/kandidaadh/qk2020/wp-includes/formatting.php on line 4826