minnalehtisalo

Kuului vain rysähdys ja hyvä ettei ovi lähtenyt saranoiltaan, kun Mahtiporo syöksyi vauhdilla saunan pukuhuoneeseen.

Kuu tunsi suunnatonta halua syöksyä lauteiden alle piiloon ja itkeä. Tähän kaikki siis päättyisi. Kuu alkoi nyyhkyttää hillittömästi, kurkussa tuntui kuristavalta, hän haukkoi henkeä minkä ehti ja silti tuntui, ettei happea riittänyt ensinkään. Huone alkoi pyöriä hänen ympärillään.

Silloin Kuu näki Loimun, joka oli jähmettynyt paikoilleen maitomuki kädessä. Loimun kasvot olivat tyynet ja niillä oli surumielinen ilme. Yllättäen Kuu huomasi rauhoittuvansa itsekin. Huone lakkasi pyörimästä.

Kuun katsellessa Loimua, joka tyynenä odotti lähestyvää kohtaloaan, hänen hätänsä ja surkeutensa korvasi viha, oikea valkeana hehkuva raivo, joka täytti hänen jokaisen solunsa. Hän huomasi jalkojensa juuressa valurautaisen makkaranpaistotikun, jonka edellinen saunoja oli jättänyt huolimattomasti lojumaan ympäriinsä. Siinä oli ase. Kuu näyttäisi, mistä Korvatunturin tontut on tehty, ja tekisi Mahtiporosta meetvurstia. Hän jännitti alaraajansa, veti henkeä, tarttui makkaratikkuun ja pyörähti yhdellä sulavalla liikkeellä ympäri kohti Mahtiporoa – jota ei enää ollut.

Kuu pysähtyi. Siinä missä Mahtiporo vielä hetki sitten oli silmät kiiluen narskutellut hampaitaan, seisoi nyt hyvin hämmentynyt ja hyvin alaston tonttu. Tonttu ei kiinnittänyt Kuuhun ja Loimuun mitään huomiota vaan tuijotti omia käsiään, käänteli niitä ympäriinsä, tassutteli paikoillaan karvaisilla jaloillaan ja läpsi vatsaansa ja takamustaan. Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen tonttu nosti kasvonsa ja hänen parrassaan kimalsi kyyneleitä.

”Vihdoin, kaikkien näiden kurjaakin kurjempien vuosisatojen jälkeen”, parahti tonttu.

”Mahtiporo?” kysyi Kuu, joka ei ymmärtänyt enää ollenkaan, mistä oli kyse.

”Niin, se minä kai olin”, naurahti tonttu hiljaa. ”Mutta en enää, ehei! Se aika on nyt jäänyt taakse”, hän huudahti ja loikkasi kohti edelleen makkaratikku tanassa seisovaa Kuuta.

”Pysy loitolla!” kiljaisi Kuu ja heristi rautaista keppiä. ”Ei enää askeltakaan lähemmäs!”

”Mutta Kuu”, parahti vieras tonttu, ja pysähtyi kuin seinään. ”Etkö tosiaan tunne minua?” hän kysyi, ja kyyneleet valuivat taas hänen poskillaan.

”Olen isäsi.”

”Mm-mitä?” parahti Kuu tyrmistyneenä. ”Ei – ei se voi olla totta! Isäni kuoli poron tallomana rekionnettomuudessa. Tai… niin minulle on kerrottu.”

“Tuo ei pidä paikkaansa. Oikeasti minä olen isäsi, mutta ymmärrän hyvin, miksi äitisi ei kertonut sinulle totuutta”, vastasi tonttu – joka oli muuten nimeltään Jouka – ja huokasi syvään.

“Mitä ihmettä oikein tarkoitat? Olen aivan ymmälläni.”

“Äitisi ja minä vietimme muutaman kiihkeän yön yhdessä muutama vuosisata sitten, minkä seurauksena sinä sait alkusi. Olin aikanani aikamoinen raikulitonttu, ja rangaistukseksi tehtävieni laiminlyömisestä langetti Joulupukki ylleni lumouksen, joka muutti minut poroksi.”

“En ymmärrä yhtään. Tekikö Pukki todella niin? Mikä sai sinut muuttumaan takaisin tontuksi yhtäkkiä?” huudahti Kuu pää täynnä kysymyksiä.

“Valitettavasti lumous koski myös sinua. Mikäli jälkeläiseni ajautuisi pahoille tavoille minun laillani, muuttaisi lumous hänet poroksi minun sijaani. En halunnut sitä kohtaloa sinulle, ja sen takia olen kaikin tavoin yrittänyt suojella sinua ja pitää sinut nuhteessa”, tonttu vastasi, kun kyyneleet valuivat vuolaasti.

Kuu valahti kauhusta kalpeaksi ja vajosi polvilleen miettien omaa tyhmyyttään sekä kaikkea juuri tullutta tietoa. Loimu vain tuijotti vieressä eikä saanut sanaakaan ulos suustaan. Apatia ja hiljaisuus täyttivät huoneen.

Lopulta Jouka puhui. “Meidän täytyy kiirehtiä Joulupukin luokse. Ehkä hän vielä voi purkaa lumouksen ennen kuin muutut poroksi. Jos mikään muu ei auta, niin tappakaamme Joulupukki. Se varmasti toimii.”

Eipä siihen ollut paljon lisättävää, ja niin seurue lähti matkaan. Taival kesti paljon kauemmin kuin Kuu oli olettanut, hän kun oli matkannut tulomatkan Mahtiporon hurjassa kyydissä ja nyt he joutuivat matkustamaan junassa, ja oli jo aatonaatto, kun tonttukolmikko viimein oli perillä Korvatunturilla. Kuun nenä oli alkanut jo kasvaa pitkulaisemmaksi ja hänen ohimoidensa yläpuolelle oli ilmestynyt pari tylppiä kohoumia, kuin sarventyngät. Mitä lähemmäs Joulupukin valtakuntaa saavuttiin, sitä enemmän Kuusta kuitenkin tuntui, ettei porona oleminen sittenkään olisi niin kamalaa, kunhan vain hän välttäisi Pukin kohtaamisen.

Pitkällisen motivoinnin saattelemana Kuu viimein asteli tutisevin jaloin Joulupukin eteen. Pukki oli juuri viettänyt rattoisan hetken koemaistellen Joulumuorin glögiä ja oli varsin hilpeällä tuulella. Se ei juuri Kuu-parkaa lohduttanut.

“No mitäpä Kuu?” jylisi Pukki. “Jokos on tuhmuuksien viimeiset sivut käännetty?” hän hohotti, ja Kuu tunsi jo hikikarpalon valuvan lakin reunaa ennen kuin tajusi Pukin puhuvan hänen listastaan ja opiskelijoiden tuhmuuksista eikä suinkaan Kuun synneistä.

“Nooo voi kai niinkin sanoa”, hän vinkaisi. “Itse asiassa, minulla olisi hieman asiaa siihen liittyen. Toin mukanani muutaman ystävän. Toisen heistä taidatkin jo tuntea.”

Loimu ja Jouka astelivat vakavina esiin kulman takaa. Joulupukki siristi silmiään, ravisteli päätään, siristi uudestaan ja muuttui sitten aivan punaiseksi ja alkoi puhkua kuin höyryveturi. Pukin kädessä oleva sauva rätisi, koko valtava sali järähteli ja jostain putoili kivenmurikoita.

“Kiltti Joulupukki, anna minun selittää!” kiirehti Kuu sanomaan, kun pieniä maanvyöryjä poukkoili lattian poikki. “Olen ollut surkea tonttu ja tonttuuden taso on minun vuokseni laskussa. Olen rikkonut sääntöjä ja joutunut viettelysten ja nautintojen valtaan, ja siitä saan syyttää vain itseäni ja verenperintöäni. Mutta minä tiedän nyt kuka olen, tiedän mistä tulee tämä levottomuus, joka minut on ajanut vaikeuksiin kerta toisensa jälkeen! Ja minä tiedän, etten koskaan oikeasti sopinut tarkkailijatontun rooliin. Minun kutsumukseni löytyy saunan lämpöisistä höyryistä ja vihdan kotoisasta tuoksusta. Voi kiltti Joulupukki, pura lumous, älä muuta minua poroksi! Lupaan olla maailman paras saunatonttu!”

Yhtäkkiä jyrinä lakkasi. Tuli syvä hiljaisuus. Kuu oli polvillaan salin lattialla ja katsoi anovasti valtaistuimellaan istuvaa Joulupukkia. Lopulta Pukki puhui.

“Vai niin se sitten on, että olet tosiaan isäsi lapsi. Sitähän minä jo uumoilinkin ja pelkäsin. Mutta että saunatonttu?”

“Juuri niin. Tajusin reissullani, ettei minua ole tarkoitettu vahtimaan muiden tekosia. Paljon paremmin sovellun siihen, että tarjoan ihmisille mahdollisuuden rentoutua saunan pehmeissä löylyissä.”

Pukki muuttui vakavaksi ja puhui: “Vai niin, kyllä minäkin muistan, kun nuorena olisin halunnut saunatontuksi, mutta sukurasitteesta jouduin sitten joulupukin toimeen. Meillä pukkien suvussa ollaan jotenkin vähän huonoja lisääntymään, (vaikka pukkeja onkin siellä paljon…) minkä takia muita jatkajia tähän tehtävään ei aikanaan ollut. Harva tonttu kuitenkaan on unelma-ammatissaan.”

Kuu katsoi Pukkia hämillään. Aivan kuin Pukki olisi heltymässä, lieneeköhän glögin vaikutusta vai mitä. Pieni toivo heräsi hänen sisällään.

“Kylläpäs sisälläni heräsi nyt outo tunne, kun näen sinut tuollaisena. Joulustakohan se johtuu vai mistä… Enhän minä voi ketään pakottaa toimimaan luontoaan vastaan. Ei sinua ole tarkoitettu tarkkailijatontuksi eikä olisi reilua sinua sen takia myöskään poroksi muuttaa”, jatkoi Pukki jo hieman hymyillen.

Pukki kopautti kolme kertaa sauvaansa lattiaan ja kuului taas jyrähdys. Samalla Kuu tunsi, kuinka sarven alut katosivat hänen päästään ja hänen jo hieman etukumaraksi muuttunut ryhtinsä alkoi palautua normaaliksi.

“Eivätköhän nämä poroilut nyt olleet tässä. Seuraa sinä Kuu kutsumustasi, mutta pidäkin huoli, että sinusta tulee paras saunatonttu jota eteläinen Suomi on koskaan nähnyt!” huudahti Pukki.

Ja asia oli sillä päätetty.

Kuu ryhtyi saunatontuksi ja muutti aluksi Loimun luokse. Joidenkin kiihkeiden tappeluiden jälkeen (sovintoseksi oli kylläkin mahtavaa) Kuu ja Loimu kuitenkin totesivat, että heidän oli parempi pysyä vain erittäin läheisinä ystävinä ja työtovereina. Kuu löysi uuden kodin Mediomilta, jossa hänellä olikin jo laaja saunakaveripiiri.

Kuun ja Loimun kiihkeän ensikohtaamisen tuloksena syntyi kuitenkin myöhemmin pienen pieni tonttuvauva, jonka nimeksi tuli Savu. Jouka, joka oli menettänyt porona oman pikkutonttunsa koko lapsuusajan, ensiaskeleet, päiväkodissa askarrellut isänpäiväkortit ja hurjat teinivuosien riidat, suorastaan palvoi uutta perheenjäsentään ja halusi olla tiiviisti mukana tämän elämässä. Puuhakkaana tonttuna hän ei kuitenkaan voinut jäädä aloilleen lepäämään. Hän perusti oman start upin ja kehitti Poro Deluxe -poronruokatuoteperheen niille, jotka haluavat parasta poroilleen.

Myös Pukki tykästyi kovasti uuteen tulokkaaseen ja päätti ottaa hänet kasvatikseen. Tonttuvauva osoitti nimittäin jo nuorena hyvin pukkimaisia piirteitä. Pukki ei kuitenkaan osannut aavistaa, millainen soppa siitä päätöksestä syntyisi, kun Savu saavuttaisi teini-iän. Nuori tonttu nimittäin päätti, ettei Pukin hänelle valitsema rooli ollut sittenkään sopiva…

Mutta se onkin jo aivan toinen tarina.