minnalehtisalo

”Nyt jos istun näin, tulee kuva vanhuksesta. ”Vanha Äijä” se siinä ”, nauraa arkkiatri Risto Pelkonen kotituolissaan Kauniaisissa. ”Valokuvaaja on opettanut, että pitää siristää silmiään hieman, muuten tulee huono kuva”, hän jatkaa.

Yli 20 vuotta arkkiatrina on tuonut mukanaan paljon julkisuutta, jonka kanssa pärjäämiseen arkkiatri suhtautui aluksi epäillen. Valintaansa vuonna 1995 Pelkonen ei osannut odottaa, eikä sitä tehnyt mediakaan arvioissaan. ”Kansalle tuntematon ja nuorikin hän on”, arvelivat lehtimiehet. Yhtä kaikki, pitkän kliinisen työn jälkeen ura vaikuttajana jatkuu edelleen.

Sotasairaalan lähetistä lääkäriksi

Gynekologin ja sairaanhoitajan lapselle lääkärin ammatti oli looginen ja luonteva valinta, jota tuki osaavan biologian opettajan luoma innostus. “Tartunnan sain jo sotasairaalan lähettinä talvisodassa ja asuessamme Naistenklinikalla pari vuotta ennen isän kuolemaa sodassa 1941. Näin minut valmennettiin sisään lääkäriyteen”, Pelkonen itse kuvaa tilannetta.

HHän kertoo olleensa pettynyt yliopistouran alkuun. Kouluajoilta tuttu ulkoa opettelu jatkui prekliinisinä vuosina. Sodasta tulleet opettajat pitivät yllä ilmapiiriä, jota arkkiatri kutsuu ”santsarimeiningiksi”. ”Jäin kaipaamaan akateemisia keskusteluja ja pohdintaa”, hän listaa.
Kandidaatin tutkinnon jälkeen osa kandeista aloitti kliinisen opiskelun Helsingissä, osa Turussa. Helsingissä 2-vuotiaasta saakka asunut prekliinikko pääsi nipin napin jatkamaan opintojaan Helsingin yliopistossa. Kliininen vaihe toi mukanaan sen, mitä nuori Pelkonen oli tullut hakemaan, ja innostus heräsi.

Arkkiatrin kliininen ura on kunnioitettava sekä pituudeltaan että monipuolisuudeltaan. Ensimmäistä kertaa nuori kandidaatti Pelkonen oli lääkärin töissä Lievestuoreella kunnanlääkärin viransijaisena 50-luvulla. Tämän jälkeen hän on tehnyt pitkän uran endokrinologian erikoislääkärinä, Helsingin yliopiston sisätautiopin dosenttina sekä osastoylilääkärinä HYKS:ssä. Sekaan mahtuu myös virka vakuutusyhtiön asiantuntijalääkärinä.

Inhimillisyyden ääni

Pelkonen kertoo arkkiatriksi valinnan vuonna -95 tuntuneen ahdistavalta. ”Hämmästelin, miten minä pärjään julkisuudessa, kun olen koko ikäni tehnyt potilastyötä kaikessa rauhassa sairaalan seinien sisällä oppilaiden ja tutkimuksen parissa. Kotiväelle kannoin huolta siitä, etten oikein istu arkkiatrin rooliin.”

Niinhän siinä ei käynyt.

Arkkiatri Pelkosta on kutsuttu lääkärikunnan moraalisen selkärangan vaalijaksi ja inhimillisyyden ääneksi. Hän on profiloitunut urallaan vaikuttajaksi, joka ei pelkää tai karta vaikeitakaan eettisiä keskusteluja. Pelkonen ottaa edelleen vahvasti kantaa lääkärikunnassa ja yhteiskunnassa käytäviin keskusteluihin ja on pitkään edistänyt terveystiedon leviämistä aktiivisella luennoinnilla ja kirjoittamisella. Pelkosen ehdotuksesta myös lääkärin vala otettiin uudelleen käyttöön 90-luvulla.

“Arkkiatri on arvonimi, eikä laissa määritellä mitään velvoitteita”, Pelkonen selventää. “Lääkäreiden ja hammaslääkäreiden valatilaisuuksiin osallistun säännöllisesti. Muuten toimenkuva on melko vapaa. Töitä ja tehtäviä kuitenkin riittää milloin milläkin saralla”, hän jatkaa.

Kysyttäessä uran kohokohdista nopeasti ja harkitusti kysymyksiin vastaava arkkiatri menee mietteliääksi.

“Onnistumisia on paljon lääkärin työssä, mutta myös pettymyksiä. Olen saanut kokea paljon suuria elämyksiä. Tottahan valmistuminen ja väitöskirja olivat arvokkaita elämänpinnoja, mutta suuria elämyksiä ovat olleet uudet käänteentekevät keksinnöt.” Paljon diabetespotilaita hoitaneena Pelkonen listaa lopulta kohokohdaksi yksinkertaisen verensokerin määritysmenetelmän. Sen avulla potilas saattoi mitata verensokerinsa milloin tahansa. Pieni tekninen keksintö merkitsi turvallisuutta ja tärkeää käännettä potilas-lääkärisuhteessa kun saatiin yhteinen ymmärrettävä kieli.

Arkkiatrin uralta viimeisimpänä kohokohtana Pelkoselle on jäänyt mieleen viime kevään Veteraanipäivän kansallinen pääjuhla Hämeenlinnassa, jonne arkkiatri oli kutsuttu juhlapuhujaksi. Korkea hetki, yhteen kuulumisen kokemus ja sukupolvirajojen ylitse ulottuva Veteraanin iltahuuto osuivat suoraan arkkiatrin sydämeen. “Ankarat sodat ovat jättäneet syvät muistijäljet mieleeni.”

Pitkä ura opettajana

Helmikuun kunniaksi teemme LKS:ssa jälleen Vuoden opettaja valintoja. Myös Pelkonen on saanut osansa palkinnoista, sillä hänet palkittiin vuonna -85 Vuoden luennoitsijaksi. Palkintoon ja siihen johtaneisiin tapahtumiin arkkiatri suhtautuu hieman yllättäen huvittuneesti. Syy selviää pian. Kun Pelkonen hoiti sisätautiopin professorin virkaa, vain kolme kandidaattia tuli kuuntelemaan pitkän luentosarjan ensimmäistä luentoa hormoneista. Ohjesäännön mukaan professorin on pidettävä luento, vaikka paikalla olisi vain yksi opiskelija.

”Pidin koko luentosarjan viidessä minuutissa jotenkin tähän tapaan: elimistössä on monta erilaista hormonia. Niitä voi olla liikaa tai liian vähän. Jos on liian vähän annetaan lisää jne. Sitten kiitin ja kävelin ulos”, arkkiatri virnistää. ”Se oli oma mielenosoitukseni kehnoa luentokulttuuria kohtaan. Luentoja oli yksinkertaisesti liikaa.”

Hyvin motivoituneiden ja fiksujen opiskelijoiden opettaminen oli hauskaa ja palkitsevaa. Erityisesti arkkiatrin mieleen ovat jääneet 70-lukulaiset taistolaiset. Opettaja Pelkosen ja opiskelijoiden keskustelut jatkuivat lounaan tai kahvikupillisen ääressä. ”Mutta olivathan he vähän hulluja niin kuin nuorten pitääkin olla. Kun aloitin opetuksen, heti kysyttiin, onko käsiteltävällä aiheella kansanterveydellistä merkitystä laisinkaan”, arkkiatri toteaa.

Hyvällä opettajalla on arkkiatrin mukaan vankka substanssiosaaminen ja palava rakkaus opettamaansa aineeseen. Innostava opettaja herättää oppilaissaan uteliaisuuden kipinän ja oppimisen ilon. Hyvä opettaja on lähellä opiskelijoita ja samalla riittävän etäinen.

Luento-opetuksesta luopumiseen arkkiatrilla on selvä kanta:
”Luennot ovat olennainen osa lääketieteellisen koulutuksen akateemisuutta. Ei voida opettaa pelkästään käytännön asioita ilman akateemista pohdintaa ja vuorovaikutusta. Jonkun on esiteltävä kokonaisnäkemyksiä tiedon sirpaleiden seasta”, hän linjaa.

Humaani lääkäriys

Lääkärien koulutukseen arkkiatri haluaisi enemmän humanistisia aineita. Hän on korostanut, että lääkäriksi kasvamisen lähtökohta on siinä, että tutkitaan ihmistä ensin sosiaalisena olentona. Vasta tämän jälkeen pureudutaan molekyyleihin. Kuten arkkiatri yliopiston 375- vuotisjuhlapuheessaan linjasi: ” Yksi syvähenkinen elämys musiikin, kuvaamataiteen, elokuvan tai kirjallisuuden parissa saattaa herättää puhdistumisen kokemuksen ja kaipuun johonkin parempaan.”

Koko yliopistomaailmaa varjostavat synkät leikkaukset tieteestä ja opetuksesta. Lääkärien koulutusmääriä lisätään ja rahoitusta vähennetään. Onko medisiinan taso laskussa?

“Medisiina on laaja käsite. Totta on, että koulutus on koetuksella jo nyt, ja tilanne vaikeutuu entisestään, kun suunnitellut säästöpäätökset astuvat voimaan. Pahimmassa pinteessä lienee kliininen tutkimus. Tutkimusrahoituksen ongelmien vaikutukset opetukseen ja käytännön työhön ilmenevät viiveellä. Uskon, että luovien ratkaisujen avulla hyvin motivoituneista nuorista kasvaa hyviä lääkäreitä. Meistä itsestämme – siis ammattikunnasta – hyvin paljon riippuu medisiinan taso. Kysymys on yhteistyöstä, oman tonttimme hyvästä hoidosta ja elinikäisestä oppimisesta.”

Tarinoita kaarnasta

Arkkiatrin harrastus on jo vuosien ajan ollut kaarnahahmojen veistäminen. Hahmoille hän luo persoonan ja elämäntarinan. Kädentaidot ja tarinoitsijan lahjat ovat synnyttäneet kokonaisen kylällisen hahmoja, joiden pohjalta arkkiatri on kirjoittanut kirjan ”Tuohelan kylän väki”. Alun perin lastenlasten leikkeihin syntyneet kaarnaukot ja -akat ovat saaneet syvemmän merkityksen: ”Tuohelan kylän väki” on paitsi kokoelma erilaisia elämäntarinoita ennen kaikkea puheenvuoro yhteisöllisyyden, kiireettömyyden ja välittämisen puolesta. Kasvaminen lääkäriksi -luennot voitaisiin suurelta osin korvata tällä teoksella.

Tuohelan kylän sanomalla on edelleen annettavaa, kun media on täynnä ikäviä ja provosoivia uutisia, sekä synkkiä tulevaisuudenkuvia. Keskustelut vihapuheesta, rasismista ja väkivallasta valtaavat tiedotusvälineet. Arkkiatri Pelkonen: onko ihmisten suhtautuminen toisiinsa jotenkin muuttunut lähiaikoina? Ovatko ihmisyys ja empatia vähenemässä?

“Ilmassa on merkkejä siitä, että keskinäinen luottamus on heikentymässä“, arkkiatri pohtii. “Tämän vuoksi yhteistä suuntaa on vaikea saavuttaa suurissa yhteiskunnallisissa kysymyksissä. Sosiologit väittävät kuitenkin, että yhteisöllisyyden voima on edelleen vahva. Ihmisyys ja empatia elävät mikromaailmassa ja ilmenevät vahvana vapaaehtoistyönä.”

Arkkiatri

…rakastaa piano- ja kamarimusiikkia ja ortodoksista kirkkolaulua. Bachin Matteuspassio on suurin kaikista. Laajaan musiikkimakuun mahtuvat myös ikisuomalaiset sävelet Liljan kukka, Satumaa, Äänisen aallot ja moni muu. Kun basso ja harmonikkaduo soittaa Äänisen aallot elkuisella Hakaniemen torilla vihannesten tuoksussa, kaikki tulevat sitä kuuntelemaan. Pala nousee vanhan lääkärin kurkkuun.

…viihtyy kotonaan Kauniaisissa, mutta nimeää koko joukon myös muita lempipaikkoja. ”Tosikkomaiseltahan tämä kuulostaa, mutta kyllä kärjessä taitavat olla tämä ”hima” Kauniaisissa ja kesäkoti Ritosaaressa Pihlajaveden rannalla, hän naurahtaa. ”Yhtä lailla rakkaita paikkoja ovat lapsuuden kesien Sorolan saari Laatokassa, Enontekiön Lappi nuoruuden linturetkillä ja kypsässä iässä Heinäveden Valamon luostari. Suomalainen metsä missä iässä tahansa.

…lukee paljon. Kestoromaani, johon hän aina palaa on Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Venäläisestä kirjallisuudesta Dostojevskin, Gogolin ja Tsehovin teoksia luetaan jatkuvasti. Samaan sarjaan kuuluu myös Raamattu. ”Motto on se, että kirjat luetaan aina loppuun, mutta koville ottavat jotkut monikerroksisuudella kikkailevat nykyromaanit. Aamuisin runo tai pari, illalla suorasanaista.”

Katso, kuinka arkkiatri vastasi Q-kautisen esittämiin sana-assosiaatiokysymyksiin! http://youtu.be/4ewwcBAX6HU

Teksti // Tuomas Lumikari     Kuvat // Nico Vehmas