Kelaa sitä: Take a chill pill

Koko elämäni olen ollut tehokas, aina vähän enemmän kuin tarpeeksi. Lopulta viime syksynä omaksi yllätyksekseni uuvuin. Löysin itseni keskeltä klassisia uupumuksen oireita, vaikka vielä hetkeä aiemmin olin tuntenut olevani onnellisempi kuin koskaan ennen. Seurasi ankaraa itsetutkiskelua, edistysaskelia ja välillä takapakkiakin.

Uupunut tarvitsee apua ja lopulta sitä hain. Avun hakeminen ja sen oikeuttaminen itselleen ei kuitenkaan aina ole päivänselvää. Ansaitsenko mennä lääkäriin, jos pääsen vielä sängystä ylös aamuisin, olen toistaiseksi fyysisesti terve ja uupumukseni on enemmän tai vähemmän itseaiheutettua?

Totta helvetissä.

Lääkärini oli samaa mieltä. Hän tarjosi kaiken mahdollisen avun, sellaisenkin jota en osannut itse pyytää. On elintärkeää, että potilaan hätä otetaan vakavasti tilanteessa, jossa omien tarpeidensa puolesta ei jaksa taistella.

Hänelle oli helppo kertoa tuntemuksistani, mutta on yksi ryhmä, jonka kohtaamista aktiivisesti välttelin: te.

Miten joku, joka aina jaksaa ja osaa kaiken, käy töissä, harrastaa yhtätoista eri asiaa ammattilaistasolla, ei ikinä ole surullinen, kirjoittaa väitöskirjaa ja valloittaa universumin, voi ymmärtää minua? Ajattelevatko he, että en ikinä selviä työstäni, kun en itsekään tiedä pystynkö kantamaan kaiken sen vastuun? Voiko sellaiselle, jolle lääketieteen opiskelu on koko maailma, sanoa ettei se sama tarjoa minulle tällä hetkellä ainoatakaan asiaa josta nauttisin.

Pitäisi voida. Pitäisi tuntua siltä, että voi.

Haluan ihan jokaisen uskaltavan kertoa, jos voimat hiipuvat ilman pelkoa torjutuksi tulemisesta, sivuuttamisesta tai huonommuudesta.

Onnekseni pelkäsin ihan turhaan.

Salaa olen tyytyväinen siitä, että en enää jaksanut. Sain luvan levätä, olla vain. Asiat asettuivat perspektiiviin. Tärkein tehtäväni on pitää itsestäni huolta ja vasta sen jälkeen muista. Saan arvottaa monta muuta asiaa elämässäni opintojen edelle, eikä se tarkoita ettenkö ansaitsisi olla täällä yhtä paljon kuin muutkin.

On hirvittävän houkuttelevaa ja ehkä helppoakin olla aina ahkera, reipas ja tunnollinen. En kiellä, etteivätkö ne olisi tarpeellisia piirteitä lääkärille. Paljastan nyt kuitenkin salaisuuden siltä varalta, että se on jäänyt kuulematta: vähempikin riittää.

Minä kieltäydyn uhraamasta itseäni tehokkuuden alttarilla.

Kirjoittaja ei aina onnistu elämään kuten paasaa, mutta yrittää tehdä yhden kivan asian joka päivä.